Viimeaikaiset ostokset

Omien vaatteiden shoppailu oli minulla pitkään kiellettyjen asioiden listalla, sillä äitiyslomalla rahalle oli paljon parempaakin käyttöä kuin uusien vaatteiden ostelu. Käytän muutenkin melko vähän rahaa omiin vaatteisiin ja suosin paljon kirppareita ostoksissani. Täyden hinnan maksaminen vaatteesta on itselle hieman vierasta ja etsinkin yleensä alesta itselleni sopivia vaatteita ja toisaalta miksi en etsisi, sillä niin pääsee huomattavasti edullisemmalla itse.

Kävimme Samin kanssa pari viikkoa sitten leffatreffeillä ja kiertelimme samalla hieman Ison Omenan kaupoilla. Samalla reissulla annoin itselleni luvan ostaa itselleni uusia vaatteita ja teinkin muutaman hyvän löydön.

Zarassa oli käynnissä vielä alennusmyynnit ja nämä kaulakorut löysin hintaan 3,95 euroa / kpl. Olin haaveillut tällaisesta kauluskorusta jo pitkään ja näitä juurikin Zarassa kuikuillut. Alkuperäinen miltei 20 euron hinta oli kuitenkin liikaa, mutta nyt ostin nämä mielelläni. Näillä saa asuun hieman näyttävyyttä ja vaaleanpunaista korua olenkin käyttänyt valkoisen neuleen kanssa. Choker sopii paremmin esimerkiksi neuletakkien kanssa tuomaan asuun vähän särmää. Pitää koittaa saada asukuvat näistäkin aikaiseksi!

Kuvassa näkyvät farkut löysin myös Zarasta reilusta alennuksesta 10 euron hintaan. Nämä ovat muuten maailman mukavimmat housut päällä, sillä nämä ovat materiaaliltaan superstrechiä. Valkoinen neule löytyi Cubuksesta ja se maksoi 39,90 euroa ja oli tämän ostoskierroksen ainoa täysihintainen tuote. Tykkään kuitenkin tämän mallisista neuleista ja olen havainnut nämä hyväksi ennästään, sillä omistan tällaisen neuleen myös vaaleanpunaisena. Neuleen materiaali on mukavan jämäkkää puuvillaa eikä nukkaannu käytössä, joka on monille Ginan ja Cubuksen neuleille tyypillistä materiaaleista johtuen. Tämä siis kestääkin käyttöä ja pesua, kuten vaatteen toki pitäisi kestääkin.
Tämän tummansinisen neuleen löysin viime viikonloppuna Mankkaan Akseli-kirpparilta 5 euron hintaan. Kyseessä on hyvin samantyylinen neule kuin tuo valkoinenkin, mutta tämä on tosiaan Gina Tricotin ja malli on hieman pidempi kun taas valkoinen oli lyhyempi. Samikin löysi Akselista itselleen neuleen kolmella eurolla ja Eveliinalle löysimme kävely/syöttötuolivaljaat vitosella. Akseli on ilmeisen suosittu kirpputori ja jos liikut Espoon Mankkaalla, suosittelen ehdottomasti käymään Akselissa. Toki sielläkin oli ylihinnoiteltuja tuotteita sekä roskaa tarjolla, mutta niiltä ei kai voi välttyä itsepalvelukirppareilla. Mm. täynnä tahroja olleesta lasten takista kehdattiin pyytää 10 euron hintaa.

Mitä te tykkäsitte näistä ostoksista? :)

FitFarm Bikini Challenge: Takana 2 viikkoa

FitFarmin Bikini Challengea on nyt takana 2 viikkoa, joten on aika kurkata sitä miten valmennus on omalla kohdallani edennyt. BC:n Facebook-ryhmässä on kouhunut viime päivinä aika reippaasti, sillä kaikista malttamattomimmat kyttäävät tuloksia jopa päivittäin. BC kestää yhteensä 10 viikkoa, joten parissa vaivaisessa parissa viikossa tuskin mitään ihan järisyttäviä tuloksia kenelläkään tulee ja jos tulisi, laihduttaminen ja kehon muokkaaminen olisi helppo juttu. Toki etenkin itseä muutosten havaitseminen kannustaa jatkamaan ja jo useamman BC:n läpikäyneenä tiedän, että kyllä ne tulokset sieltä 10 viikossa tulevat.
BC:hen kuulu sekä treeniohjelma että ruokavalio ja itse olen toistaiseksi noudattanut pääosin pelkästään ruokavaliota. Treeneistä olen tehnyt aamuaerobiset, sillä Eveliinan päiväkotiin on sen verran matkaa, joten lenkki tulee pakostikin tehtyä aamulla. Salitreenit aion ottaa mukaan heti 11.2. viimeistään, sillä silloin pääsen takaisin Elixiaan treenaamaan. Olin suunnitellut tekeväni kotitreenin tänään, mutta aamulla huomasin Even flunssan tarttuneen ilmeisesti minuunkin, sillä heräsin pieneen tukkoisuuteen. Olemme olleet Even kanssa nyt kaksi päivää kotona, sillä kuumeessa päiväkotiin ei ole asiaa. Nyt kun Even vointi näyttää paremmalta, oma taas ei niinkään.
Vaikka olen noudattanut pelkkää ruokavaliota, kehoni reagoi uuteen ruokavalioon selkeästi hyvin. Pääasiassahan BC:llä tulokset tulevat oikein syömällä ja treenin on tarkoitus tukea tätä prosessia. Tällä hetkellä vaaka näyttää -2,6 kiloa parissa viikossa vaikka tietysti vaaka ei se paras mittari olekaan. Tavoitteena itsellä oli kuitenkin päästä BMI:n mukaan normaalipainoon ja siihen on matkaa kaiketi n. 200-300 grammaa, ei siis olla enää kaukana ja aikaa on vielä 8 viikkoa.

BC on ilmeisesti aika monelle vain 10 viikon tehorupeama, mutta omalla kohdallani tämä oli startti takaisin vanhaan elämäntapaan. Olen tottunut käymään salilla säännöllisesti ja nyt töihinpaluun jälkeen huomaan, että töissä ollessani minun on helpompi noudattaa säännöllistä ruokarytmiä. Kotona ollessa ruokailuvälit venyvät huomaamatta välillä pidemmiksi enkä aina malta olla silloin syömässä kun "pitäisi olla".

Stressi on yksi suurista haittatekijöistä dieetillä ollessa sekä uutta elämäntapaa opetellessa. Siksi olenkin äärimmäisen tyytyväinen omaan olooni, sillä en koe minkäänlaista huonoa omatuntoa treenaamattomuudesta, sillä vaikka se kuuluukin oleellisena osana BC:n haasteeseen, haluan juurikin välttää liian suuria muutoksia lyhyessä ajassa. Vaikka töihinpaluu toi arkeen tietyn uuden rytmin, se myös toki vaikuttaa suuressa määrin esim. saliaikatauluihin. Äitiyslomalla kävin aina salilla ennen puolta päivää, mutta nyt treenaaminen siirtyy pakosti iltaan. Even päiväkoti aukeaa aamuisin vasta kahdeksalta ja töissä on oltava yhdeksältä, joten aamutreeni ei vain mahdu aikatauluun. Koen oloni tällä hetkellä hyväksi, keho selkeästi vastaanottaa uuden ruokavalion hyvin ja huomaan muutoksia, en siis lähde repimään ja riuhtomaan itseäni pilalle. Parin viikon päästä aloitan salitreenit ja tavoitteeni on käydä 2-3 kertaa viikossa salilla sekä kerran uimassa työkaverini kanssa. Näillä suunnitelmilla lähdetään siis taltuttamaan BC:n haasteita jatkossa :)

Rakennusprojekti: Noin 90 päivää valmistumiseen

Muutama päivä sitten meidän days until-laskuri pyörähti vihdoin alle 100 päivän ja muuttomme lähestyy kovaa vauhtia. Tai no, ei ehkä niin kovaa vauhtia kuin toivoisin sen lähestyvän, mutta lähestyy kuitenkin. 300 päivää on vihdoin muuttunut alle sadaksi ja pikku hiljaa voin alkaa tekemään jo suunnitelmia mm. tulevan sisustuksen suhteen.

Materiaalivalinnat uuteen kotiin teimme joulukuussa ja raporteista päätellen asunnoissa tehdään tällä hetkellä sähkötöitä sekä saunojen paneloinnit oli aloitettu, joten uusia kuvia rakennusvaiheista minulla ei ole. Me valitsimme asuntoomme vaatehuoneen saunan sijaan, sillä emme kuitenkaan ole käyttäneet nykyistäkään saunaa kovinkaan aktiivisesti. Vaatehuone tulee Eveliinan huoneen yhteyteen ja saamme sieltä kivasti lisää säilytystilaa.  Vaikka olen koittanut KonMarittaa aktiivisesti, tavaraa meillä on edelleen turhan paljon.

Tämän hetken uusissa sisustusvalinnoissa haaveissamme on uusi TV-taso, joita kävimmekin jo katsomassa Ikeassa. Ihastuimme Ikean uuteen palveluun, jossa TV-tason saa suunnitella itse mieleisekseen ja meillä onkin jo melko hyvä käsitys siitä millaisen me (minä) haluamme. Uusi taso olisi hieman leveämpi ja korkeampi kuin nykyinen sekä ainakin se olisi juuri toivomamme.
Koska materiaalivalintamme kodin pinnoiksi olivat vaaleat, värit tulevat näkymään sisustuksessa huonekalujen sekä koriste-esineiden muodossa. Haaveilen kovasti valko-harmaasta sisustuksesta, johon sekoittuisi juuri kevään korvilla hieman vaaleanpunaista sekä ruusukultaa, joita meiltä kotoa jo löytyykin. Samoja värejä voisi käyttää niin ala- kuin yläkerrassakin.

Eveliinan huoneen suhteen myös suunnitelmat ovat pitkällä ja sinnekin värimaailmaksi olisi ainakin tällä hetkellä tulossa vaaleanpunainen ja tarkemmin puuteriroosa. Haaveilen isosta sänkykatoksesta sekä olen suunnitellut maalaavani seinälle vanerisia tähtiä, joissa on sekä kultaa että vaaleanpunaista. Vanerisia tähtiä olen suunnitellut siksi, että seiniä ei tarvitsisi oikeasti maalata nyt eikä myöhemmin uudelleen. Haluan Even huoneeseen myös Ek for kidsin nimiviirin sekä pumpuli-yövalon, sillä hattara-naulakko häneltä jo löytyykin.

Meidän makuuhuoneeseen haluaisin kovasti uuden, leveämmän sängyn sekä sisustustakan. Olisi ihana loikoilla sängyssä ja katsella takkaa sieltä, kotoilua parhaimmillaan! Meidän huoneeseen tulee myös ranskalainen parveke, jota odotan myös erityisen kovasti.

Meillä ei ole enää rakennustyömaavierailuja rakennuttajan puolesta, mutta toivottavasti pääsisimme silti vielä käymään raksalla ennen talon valmistumista, sillä haluan nähdä vielä ennen muuttoa hieman valmiimpaa lopputulosta. Saamme tietää noin kuukautta aikaisemmin, että valmistuuko kaikki ajallaan ja pääsemmekö muuttamaan vappuna. Odotan jo suurella "innolla", että mikäköhän kaaos siitä syntyy kun 12 asuntoa muuttaa uusiin asuntoihin samaan aikaan. Onneksi siihenajankohtaan osuu vappu, joten muutolle saa pari lisäpäivää aikaa. Olen myös suunnitellut ottavani koko loppuviikon vapaaksi, jotta saamme uuden kodin heti kuntoon. Kevät, tule jo!

Leffatreffit ja tuntematon sotilas

Viime viikolla pääsimme viettämään laatuaikaa kaksin Samin kanssa oikein kahteen otteeseen, sillä kävimme pitkästä aikaa pariinkin otteeseen leffassa. Eve oli kummitätinsä hellässä huomassa molemmilla kerroilla ja me saimme nauttia vauvavapaasta ajasta parin tunnin aikana. Tiistaina kävimme katsomassa ensin the Greatest Showmanin ja lauantaina kävimme ensin syömässä, shoppailemassa ja sen jälkeen Omenan Loungessa katsomassa Tuntemattoman sotilaan.

Tähän väliin täytyy tunnustaa, että olen kaiketi huono suomalainen, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun näin yhtään minkään version tuntemattomasta enkä ole lukenut kirjaakaan koskaan. Ainakin sain katsella tämän version täysin ilman ennakkoluuloja.

Ennen leffaa kävimme tosiaan syömässä ja valitsimme pitkästä aikaa ravintolaksi Viikinkiravintola Haraldin. Kävimme siellä viimeksi vuosipäivämme kunniaksi toukokuussa eivätkä Haraldin pihvit pettäneet tälläkään kertaa. Ruoka oli todella hyvää ja vaikka olen bikinillä, sain ruuan mahdutettua makroihin ihan pikkiriikkisen soveltaen. Emme käy kuitenkaan niin usein hyvissä ravintoloissa syömässä, etten voisi hieman poiketa ohjeista. Rikkomukset eivät kuitenkaan muuten ole tapana.

Shoppaillessa ostin pitkästä aikaa itselleni vaatteita ja okei, pakkohan se oli jotain Evellekin ostaa. Itselleni mukaan lähtivät farkut sekä pari korua Zarasta ja uusi neuletakki Cubuksesta. Hieman siistimmät yläosat ovat olleet hieman kortilla viime aikoina, joten nyt sitäkin aukkoa on paikattu vaatekaapissa. Ostosten esittely on luvassa myös erikseen!

Koska Tuntematon sotilas kestää sen kolmisen tuntia, valitsimme saliksi Loungen, jossa on ihanat liki makuuasentoon säädettävät nahkaiset penkit, viltit sekä tyynyt - mukavuudeltaan tämä sali on siis huipputasoa. Leffan pitkä kesto ei tuntunut tällä kertaa läheskään niin pitkältä, tosin mikäs siinä hyvien eväiden ääressä sekä mukavassa asennossa makoillessa. Elokuva oli aika ajoin itselleni hieman vaikea seurata, sillä henkilöhahmojen nimet alkoivat hahmottua vasta lopussa kunnolla. Muuten tarina oli kuvattu hyvin sekä kaikesta raakuudestaan huolimatta erinomainen. Parhaasta roolisuorituksesta vastasi omasta mielestäni Aku Hirviniemi ja harmikseni hänen niin kuin monen muunkin hahmo sai surmansa.

Nyt viikonlopuksi meillä ei olekaan mitään suunnitelmia. Meidän piti viedä Eve pulkkailemaan, mutta vesisade taitaa kirjaimellisesti vesittää ne suunnitelmat. Ehkä vietämmekin viikonlopun tekemättä mitään, sillä työviikon jälkeen on ihana hengähtää hieman ilman stressiä oman perheen kesken. 

Jos teillä on tekemisen puutetta niin muistakaahan osallistua kaupunkijulisteen arvontaan täällä mikäli et ole vielä osallistunut! :)

FitFarm Bikini Challenge: eroon ylipainosta

Sain viime viikon sunnuntaina hyvän idean aloittaa FitFarmin Bikini Challenge-nettivalmennus tällä viikolla. Satuin näkemään mainoksen Facebookissa ja niin minusta tuli mainoksen uhri. Oikeastaan yhdeltä istumalta klikkasin valmennuksen ostoskoriin ja onnekseni sen pystyi maksamaan myös Smartumin liikuntasaldolla. Tämä viikko on siis menty uudella ruokavaliolla.

Entä sitten tuo ylipaino? Painoindeksin mukaan olen ylipainoinen, tosin vain kolmen kilon verran, joista tämän viikon aikana on sulanut jo 1,3kg pois. Toki nämä ovat nesteitä, mutta suunta on silti oikea. Tänään olo on ollut ihanan keveä ja vatsa on huomattavasti vähemmän turvoksissa kuin vielä viime viikon sunnuntaina.
Kuva ensimmäiseltä BC:ltä vuodelta 2014
Tämä on itselleni jo neljäs FitFarmin Bikini Challenge, joten homma on tuttua. Ruokavalio ja treenit ovat suht samat kuin aiemminkin, vaikka tosin tässä valmennuksessa hiilareiden syklitykset ovat käytössä. Käytännössä tämä tarkoittaa päiviä, jolloin toisina päivinä hiilaria on ruokavaliossa enemmän ja toisina vähemmän. Koska imetän edelleen, noudatan muita runsashiilarisempaa dieettiä. Salilla en myös ole tällä viikolla käynyt, sillä salikorttini on valitettavasti tauolla helmikuun 10. päivään saakka. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus käydä töiden jälkeen uimassa sekä treenaamassa työpaikkani alakerran salilla. Aamureippailua tulee onneksi tehtyä joka aamu, kun vien Eveliinan päiväkotiin.
Vaikka valmennukseen tosiaan kuuluu suurena osana myös treenaaminen, ruokavalio on dieettaamisessa tietysti se tärkein osa. Monet mieltävät dieettaamisen pelkäksi painon pudottamiseksi, mutta itse koen sen kehon muokkaamiseksi. Haluan olla kiinteämpi ja ennen kaikkea haluan saada vanhat jakkuni jälleen istuviksi. Tosin imettämisen lopettaminen jossain vaiheessa ratkaisee tämän ongelman varmasti parhaiten.  Ruokavalion sanotaan dieetillä olevan myös yksipuolinen eikä silloin saa herkutella, mutta itse olen viikonlopun aikana syönyt mm. hyvää pihviä, tortillapizzaa sekä suklaavanukasta. Herkkua vaiko tylsää kanariisirahkaa? Jokainen päätelköön itse :)

Treeni- ja valmennuskuulumisia tulen varmasti päivittelemään tänne useasti. Alkumittoja en valitettavasti pystynyt ottamaan, sillä mittanauhani on jossain mystisessä paikassa. Mitään painotavoitetta minulla ei ole, vaikka toki ainakin niistä kolmesta ylipainokilosta olisi tarkoitus päästä eroon tämän 10 viikon aikana. Sen nyt ei pitäisi olla mikään mahdottomuus!

Sattuuko täällä olemaan muita bikinillä samaan aikaan? :)

Vuoden 2017...

Olen yleensä tehnyt tämän koosteen kuukausittain, mutta miksei tämän voisi tehdä myös viime vuoden kohdalla. Viime vuosi oli todella tapahtumarikas ja sain kokea paljon uusia ihania asioita. Muistoja kertyi ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin ja voisin sanoa vuoden 2017 olleen parhain vuosi tähän mennessä. Palataan siis tarkemmin vuoden parhaisiin juttuihin!

... kohokohta
Tähän on vaikea päättää, että olisiko kohokohta Eveliinan syntymä vaiko häämme, sillä molemmat tapahtumat olivat niin suuria juttuja. Ehkä tässä vaiheessa on sallittua sanoa molemmat, sillä molemmat tapahtumat olivat niin ikimuistoisia juttuja <3
... moka
Padimme rikkominen vai tapahtuiko se tämän vuoden puolella, en ole aivan varma. Kuitenkin, tablettimme näytön hajottaminen harmittaa edelleen todella paljon. 

... kirja
Tutustuin vuonna 2017 paremmin Leena Lehtolaisen kirjoihin ja luinkin niitä useamman. Seppo Jokinen on toki kestosuosikki, mutta Lehtolaisen kirjat tempaisivat mukanaan viime vuonna. Nyt odottelen kovasti luettavaksi Lehtolaisen uusinta kirjaa eli Viattomuuden loppua, eli äiti hopihopi sen kirjan kanssa!

... sarja
Remppa vai muutto, ehdottomasti! Jäin niin koukkuun tähän sarjaan, että katsoimme hetkessä kaikki jaksot. Sain jopa Samin katsomaan tätä välillä kanssani ja sain paljon ideoita uuden kotimme sisustamiseen.

... elokuva
Nyt en rehellisesti muista nähneeni vuonna 2017 sellaista elokuvaa, jonka voisin laittaa tähän. Leffojja tuli kyllä katsottua, mutta en tiedä minkä listaisin tähän. Star Wars oli kyllä hyvä, joten laitettakoon se. Kävimme tiistaina katsomassa The Greatest Showmanin, jossa pääosaa esittää Hugh Jackman ja se jos mikä elokuva oli huikea! Vaikka kyseessä on musikaali (joista en yleensä välitä), tämä tempasi minut kyllä mukanaan ja jätti hyvän fiiliksen useaksi päiväksi. 

... lempi tuote
Saako tähän sanoa oma asunto? Eihän se varsinainen tuote ole, mutta oma asunto on ehdottomasti paras hankinta, jonka olen koskaan tehnyt. Entisen vuokran maksun sijaan maksan pian asumisesta omaan taskuun ja samalla varallisuus karttuu aivan huomaamatta. Vaikka vuokralla asumisessa on myös puolensa, maksan mieluummin tietysti kodistani itselleni.

... lempi vaate
Omalla kohdallani en ollut niin tarkka vaatteista viime vuonna, joten saanko sanoa Eveliinan vaatteet? Neidin päälle en pue ihan mitä tahansa ja prinsessalle on muodostunut jo oma tyyli. Yleensä suosin Newbien vaatteita Eveliinan pukeutumisessa, sillä heidän vaatteidensa kuosit sekä materiaalit miellyttävät silmää kovasti. Välillä olemme myös harhautuneet Name it:in vaatteiden pariin.
... herkku
Suklaarusinat ja mikä tahansa suklainen, myös Ehrmannin suklaavanukas. Raskauden jälkeen hurahdin suklaaseen ihan eri tavalla, kuin ennen raskautta. Aiemmin olin sipsit + dippi-tyyppiä, mutta nyt suklaa vie voiton helposti. Taisinkin useimmiten vuonna 2017 listata tähän kohtaan Ehrmannin proteiinivanukkaat, on ne vaan niin hyviä!

... biisi
Viime vuonna kuuntelin paljon Ellie Gouldingia ja soittelin hänen biisejään Evelle masun läpi. Suosiksi meillä nousi Still falling for you.

... hetki
Se hetki, kun side Eveliinan ja itseni välillä vahvistui tähän nykypisteeseen <3 Tämä hetki koettiin silloin, kun imetys lähti kunnolla sujumaan ilman rintakumia ja silloin tunsin itseni täydeksi äidiksi.

... ostos
Okei ehkä se oma asunto olisi pitänyt laittaa tähän kohtaan, mutta laitetaan tähän sitten nykyinen tietokoneeni eli MacBook Air. Myin pelikoneeni pois, joten tarvitsin kannettavan mm. bloggaamiseen sekä kuvankäsittelyyn. Kone on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi.

... toive tulevalle vuodelle
Koska viime vuosi oli niin ikimuistoinen, tälle vuodelle on vaikea asettaa erityisiä toiveita. Uuteen kotiin muutto odottaa meitä vappuna, joten toivon ainakin, että rakennusaikataulu pitäisi ja pääsisimme muuttamaan ajallamme. Lähipiirissä on odotettavissa myös monia ihania asioita, joten sen suhteen toivon myös kaiken menevän hyvin <3 

Ravintolavinkki: Löylyn brunssi

Kävimme pari viikkoa sitten kaverini Erikan kanssa Löylyssä lauantailounaalla. Olin käynyt Löylyssä pari kertaa aikaisemmin, mutta aina kuitenkin kesällä sekä arkena. Tällä kertaa Löylyssä oli tarjolla brunssi ja brunssipaikkanahan Löyly on mitä ihanin. 

Tunnelma Löylyssä oli ihana, sillä suurista ikkunoista näkee merelle sekä aivan selkämme takana oli iso avotakka, joka toi niin lämpöä kuin tunnelmaakin ympäristöön. Tuli toi mieleeni Lapin sekä laavussa olevat avotulet.


Löylyn brunssin lisäksi listalta löytyy myös klassikot, joten viikonloppuisin brunssi ei siis ole pakollinen. Toki brunssipöytä olisi ollut monipuolinen, mutta Erika himoitsi Löylyn kuuluisaa lohikeittoa ja itse halusin testata jälleen burgeria. Päätimme ottaa ruokailun myös pidemmän kaavan kautta ja otimme myös jälkkäriksi suklaakakkua. Aijai, on muuten helppo katsoa näitä kuvia puoliksi nälkäisenä ja juuri Bikini challengen aloittaneena. 


Ruokailun jälkeen kävimme vielä kävelemässä pienen lenkin rannassa, mutta kylmä merituuli ajoi meidät pian odottelemaan bussia. Eveliina nukkui melkein koko reissun ajan, joten saimme viettää Vaipin kanssa laatuaikaa pääosin aivan kahdestaan ja aivan rauhassa. Viivyimme Löylyssä miltei koko pöytävarauksemme ajan (1,5h) ja suosittelenkin moisen tekemään mikäli vain tiedät ajoissa olevasi menossa Löylyyn. Löyly on myös lapsiystävällinen paikka, joten siltäkin osin voin paikkaa suositella.

Oletteko te käyneet Löylyssä ja mitä olette tykänneet? :)

Ensimmäinen työviikko äitiysloman jälkeen

Viime vuoden viimeinen työpäiväni oli 2. helmikuuta, jonka jälkeen jäin työelämästä äitiyslomalle. Nyt olen kuitenkin palannut töihin takaisin, sillä keskiviikko 10. tammikuuta oli tämän vuoden ensimmäinen työpäivä. Töihin palaaminen tuntui ajatuksena hieman oudolta, sillä kyllähän melkein vuodessa tottuu olemaan vain kotona. Mieluusti olisin jatkanut äitiyslomaani edelleen, mutta taloudellinen tilanne ei sitä valitettavasti salli ja on töihin ihan kiva kuitenkin palata.

Eka viikko meni suhteellisen helposti, sillä viikko oli lyhyt ja ekat päivät menivät muutenkin kaikkien kanssa kuulumisten vaihtamiseen ja uusien asioiden ihmettelyyn eli varsinaiset työt jäivät vielä vähemmälle. Onneksi joku oli varastanut vanhan täysin rikkinäisen läppärini omasta laatikostani loman aikana, joten sain hyvän syyn tilata uuden pienemmän ja tehokkaamman kannettavan työkäyttöön. Enää läppäriä ei tarvitse raahata jättimäisessä repussa hartiat lysyssä, sillä uusi kone painaa noin kilon ja tuumia on vain 12.5, juuri sopivasti siis. Saan käyttööni myös uuden iPhonen, sillä tämä vanha alkaa jo tilttailemaan etenkin pakkasella. Toivottavasti molemmat uudet laitteet saapuvat nopeasti niin pääsen heti leikkimään niillä!

Työtehtäväni tulevat pysymään miltei samoina kuin ennen lomaanikin ja ilmeisesti pääsen myös matkustelemaan tämän uuden projektini parissa, sillä heti ensi kuussa olisi tiedossa elämäni ensimmäinen työmatka. Tarkoitus olisi käydä Puolan Varsovassa tutustumassa meidän siellä olevaan tiimiin, mutta matka ei ole omalta osaltani vielä aivan varma. Kuitenkin viimeistään toukokuussa pääsen lähtemään matkaan. Jännää tämäkin!
Viime viikolla Sami ja Eveliina harjoittelivat päiväkodissa käymistä yhdessä, joten sain keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja se kieltämättä helpotti töihin paluusta aiheutunutta stressiä. Heti huomenna pääsenkin sitten kunnon tulikokeeseen, sillä pääsen viemään Eveliinan aina arkisin päiväkotiin. Päiväkoti aukeaa aina vasta kahdeksalta, joten iltaisin töissä joutuu olemaan hieman pidempään ja se jos mikä on se paha rasti itselleni. Jokainen minuutti neljän jälkeen on aina ennen ollut tuskaa, joten saas nähdä miten tulen siihen tottumaan. 

Hyötyliikunta tulee onneksi osaksi aamujani, sillä päiväkodilta on vielä noin kahden kilometrin kävely työpaikalleni. Laitoin kuntosalini jäähylle nyt kuukauden ajaksi ja ainakin nyt se vaikuttaa virheliikkeeltä. Halusin välttää salistressiä ja sitä pakon tunnetta, joka treenaamisesta saattaa tulla. Nyt kuitenkin ainakin ekan viikon jaksaminen ja viikonloppu olisi ollut hyvää aikaa treenille, joten se harmittaa hiukan. 

Nyt kun olen taas töissä ja "saan" alkaa pukeutumaan hieman erilaisempiinkin vaatteisiin kuin pelkkiin kotiverkkareihin niin asukuvia tullaan varmasti näkemään enemmän blogissa. Huomasin myös, että suurin osa työvaatteideni yläosista eivät joko tällä hetkellä mene päälle tai ovat muuten vain liian tylsiä, joten täytynee jossain vaiheessa tehdä pieni shoppailukierros etenkin jakku- sekä neuleosastoille.

Nyt kun uuden arjen kuviot alkavat hahmottua niin blogin uusi postaustahtikin selviää varmasti. Tarkoitus on ainakin postailla entiseen tahtiin, mutta saa nähdä miten todellisuudessa käy :) Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Kaupunkijuliste olohuoneeseen + arvonta!

Meidän olohuoneemme seinät ovat pitkään kaivanneet jotain, sillä en ole 1,5v sitten tapahtuneen muuttomme jälkeen vielä saanut aikaiseksi laittaa yhtäkään taulua seinälle. Kaikki vanhan kotimme kehykset olivat tummaa puuta, joten vanhojen kehysten ja taulujen käyttäminen ei ollut mahdollista, sillä oikeastaan kaikki taulut olivat jotenkin vääränlaisia vaaleisiin kehyksiin.

Kaupunkitauluja on näkynyt blogeissa ja Instagramissa jo jonkin aikaa ja olinkin haaveillut myös omasta kaupunkijulisteesta meidän seinälle. Tämä kaupunkijuliste on saatu yhteistyössä kaupunkijuliste.fi-verkkokaupan kautta, josta sain valita mieleisen julisteen. Mietin pitkään meidän perheemme syntymäkaupunkien välillä, mutta päädyin kuitenkin ottamaan julisteeksi oman syntymäkaupunkini, koska se on kaikista erikoisin. Toki asumme kaikki nyt Eveliinan syntymäkaupungissa Helsingissä, mutta se tuntui jotenkin "tavalliselta" vaihtoehdolta. Mietimme myös Lontoota, mutta lopulta Raahe voitti. Tämä kaupunki ei kuitenkaan ihan kaikkien seinällä näy.

Tämä taulu on kooltaan 50 x 70 cm eli kuitenkin iso, mutta ei liian iso. Juliste löysi mukavasti paikkansa meidän ruokapöytämme päältä. Ongelmia taulun kiinnityksessä aiheutti kiviseinä, johon emme halunneet porata enää reikiä, sillä muutto on kohta kuitenkin edessä. Taulu onkin kiinni seinässä nyt ilman reikiä tauluteipillä, jota myydään mm. Clasulla. Kiitos vaan Hennalle tästä vinkistä! Tauluteippi on siis eräänlaista kaksipuoleista teippiä, jotka ovat toistensa vastakappaleet eli toinen teippi on kiinni kehyksissä ja toinen seinässä. Näin taulun saa tukevasti seinälle kuitenkin ilman poraamista ja reikiä seinässä. Paketissa myös luvattiin, ettei seinään jää ylimääräisiä jälkiä teipin käytöstä.
Lupasin teille otsikossa arvonnan, joten sen säännöt ja ohjeet tulevat tässä:

Yksi teistä voittaa vapaavalintaisen julisteen kaupunkijuliste.fi-verkkokaupasta koossa 50 x 70 cm. Arvontaan voit osallistua seuraavalla tavalla:

Yhden arvan saat jättämällä yhteystietosi kommenttiboxiin.
Kaksi arpaa saat seuraamalla blogiani Bloggerin / Bloglovin / blogit.fi-palvelun kautta. 

Muistathan mainita monellako arvalla osallistut ja mitä kautta seuraat blogiani.  

Arvonta päättyy lauantaina 27.1.2018 klo 18:00. 

Onnea kaikille arvontaan ja iso kiitos Kaupunkijuliste.fi:lle arvonnan mahdollistamisesta! :)

Vauvan ensimmäiset päivät päiväkodissa - harjoituksen kautta mestariksi

Eveliinan ison tytön aikakausi alkoi maanantaina, sillä hänen päiväkotiharjoittelunsa alkoi silloin. Omat työni alkoivat vasta tänään keskiviikkona, joten saimme harjoitella päiväkodissa olemista koko perheen voimin kaksi päivää. Ennen varsinaista päiväkotiin menoa päiväkodissa olemista suositellaan harjoiteltavan vanhempien kanssa noin viikon ajan, jonka jälkeen vauva/lapsi jää sitten koko päiväksi päivähoitoon. 

Meidän kohdalla tämä toteutettiin koko perheen voimin ensin maanantaina ja tiistaina, jolloin maanantaina olimme aamupäivän päiväkodissa yhdessä ja tiistaina iltapäivän. Tänään keskiviikkona olin itse töissä jo täyden päivän, mutta Eveliina oli ensin aamun isänsä kanssa kotona ja meni hieman myöhemmin päiväkotiin sekä hänet haettiin kotiin hieman aiemmin. Huomenna aikaa pidennetään tunnilla ja perjantaina Eve onkin päiväkodissa sitten jo melkein täyden päivän. Maanantaina sitten koittaakin kunnon arki, kun molemmat vanhemmat ovat töissä.
Eveliinan päiväkoti on hieman pienempi päiväkoti ja lapsia päiväkodissa on yhteensä 12 kolmella hoitajalla. Päiväkoti on hyvin kodinomainen ja täytyy kyllä nyt jo kehua meidän päiväkodin hoitajia. Ympäristö vaikutti hyvältä ensimmäiseltä päiväkodilta etenkin näin pienelle lapselle. Osa lapsista oli jo liki eskari-ikäisiä, mutta mukana on myös pari Eveliinan ikätoveria, joten leikkikavereitakin löytyy samanikäisistä.

Päiväkodin rytmit vaikuttivat hyvin samanlaisilta kuin meidän askareet kotonakin, eli mukaan mahtuu leikkiä ja laulua, ulkoilua, ruokailut sekä päiväunet. Varmasti äiti jännitti kaikista eniten päiväkotiin tottumista ja tänään kun tulin töistä kotiin, kotona odotti tyytyväinen ja iloinen lapsi eikä ainakaan vielä eroahdistusta ollut havaittavissa. Päiväkodissa kaikki oli mennyt oikein mallikkaasti ja päiväunetkin oli otettu.

Oma työpäiväni sujui myös kivasti ja osasin olla yllättävän hyvin stressaamatta vauvasta. Myönnän kyllä, että etenkin päiväunien aikaan mietiskelin paljon Eveliinaa ja sitä, että kuinkahan hän nyt sitten nukkuu. Lisäksi halusin myös heti saada raportin päiväkotipäivästä Samilta, kun he olivat päässeet kotiin. Tästä on hyvä jatkaa!

Joulukuun...

... kohokohta
Kyllähän se jouluaatto oli tämän kuun kohokohta, vaikka tänä vuonna joulu ei kuitenkaan tuntunut niin taianomaiselta kuin olin odottanut. Joulu oli kuitenkin ihanaa aikaa ja siihen kuului paljon muutakin kuitenkin kuin itse aatto.
... moka
Joulukalentereiden unohtaminen. Avasin viimeiset luukut vasta toissapäivänä sekä meidän padin rikkominen pelatessani Pokemon GO:ta. Sinne meni sitten se e-kirjojen lukulaite.

... kirja
Seppo Jokisen Vakaasti harkiten, aivan loistava kirja pitkästä aikaa! Edellinen kirja oli jännästä lopusta huolimatta hieman pettymys, mutta tämän juoni oli loistavasti rakennettu.

... sarja
Edelleen Greyn anatomia! Olemme päässeet sarjassa jo miltei puoleen väliin. Saakohan tähän myös sanoa hiihdon ja ampumahiihdon maailmancupin? 

... elokuva
Uusin Star wars, ehdottomasti! Sami ei tästä osasta niin tykännyt, mutta omasta mielestäni tämä oli parempi kuin edellinen. Loppu oli kieltämättä jännä!

... lempi tuote
Anastasia Beverly Hilssin Blush Trio sävyssä Peachy Love. Tästä tuli heti uusi suosikkini!

... lempi vaate
No jouluneule, tietysti! Sitä tuli pidettyä melkein joka päivä. Myös Ruotsista ostetut uudet olohousut olivat pop sekä Samilta joululahjaksi saamani uudet tossut. Tälle listalle on kyllä pakko lisätä vielä Ted Bakerin Wrap coat, sillä onhan se nyt vaan niin tyylikäs ja ihana takki!

... herkku
Suklaa ja etenkin suklaarusinat, ei tästä mihinkään pääse. Ennen raskautta rakastin sipsiä ja dippiä, mutta nyt taas en vain voi kieltäytyä suklaasta.

... biisi
Michael Bublén joululaulut, paljoa muuta musiikkia ei tullutkaan kuunneltua.

... hetki
Kun Eveliina otti ensimmäiset askeleensa 23.12. Tämä hetki oli paras joululahja, jonka pystyin saamaan ja itkuhan siinä tuli.

... ostos
Jo aiemmin mainitsemani olohousut! Niin ihanat päällä <3

... toive tulevalle kuukaudelle
Toivon, että töiden aloittaminen pitkästä aikaa sekä Eveliinan päiväkodin aloittaminen sujuvat hyvin. Itse työnteko ei minua jännitä, vaan se tuntuu ajatuksena ihan kivalta. AInoastaan vauvasta erossa oleminen ahdistaa etukäteen jo todella paljon. Kun on viettänyt 10 kuukautta toisen kanssa 24/7, tuntuu oudolta olla päivittäin yhtäkkiä erossa se ainakin kahdeksan tuntia. Kuulemma kaikkeen tottuu, mutta minkäs sille mahtaa, että olen tällainen etukäteen jännittäjä ja stressaaja.

Tervetuloa vuosi 2018!

Apua, täällä minä vietän nyt laatuaikaa yksin ensimmäistä kertaa melkein vuoteen, sillä Teukan lisäksi ketään muuta ei ole kotona. Eveliina lähti kummitätinsä kanssa hummaamaan kaupungille, joten äiti sai jäädä kotiin viettämään aikaa ihan yksin. Näemmä omaan laatuaikaani kuuluu saunominen ilman kiirettä, blogin kirjoittaminen energiajuoman kanssa sekä taustalla pyörivä Greyn anatomia. Kerrankin ei tarvitse jännittää, että milloin erään päiväunet loppuvat ja saan nauttia ajasta aivan rauhassa. Jännä tunne!

Ensi viikolla meillä alkaa uusi arki, kun Eve aloittaa päiväkodin maanantaina ja itse palaan keskiviikkona töihin. Nyt viikonlopun aikana on tarkoitus hoitaa arjen askareita pois alta eli siivoilla, pestä ylimääräiset pyykit sekä etsiä kaikki työvaatteet, jotta ensi viikko sujuisi mahdollisimman stressittömästi.
Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti oman perheen kesken ja yllätin itseni sekä kenties Saminkin, sillä valvoin melkein yhteen. Juuri vuoden vaihtuessa olin rauhoittelemassa Eveä, mutta onneksi ehdin minuutin yli Samin käsivarsille. Katselimme muutamat raketit, halimme ja olimme vain aivan rauhassa. 

Tulevalta vuodelta odotan eniten muuttoa uuteen asuntoomme, johon pääsemme toivottavasti muuttamaan heti vappuna. Blogia aion jatkaa parhaani mukaan, mutta toki työelämän astuminen kuvioihin voi ainakin aluksi sotkea tätä hommaa. Postausideoita on paljon varastossa, joten siitä ei pitäisi jäädä kiinni!

Nyt jatkan myös rauhassa oman aikani viettämistä ja alan tuijottamaan ampumahiihdon maailmacuppia. Palaillaan pian taas uusien postausten kanssa. Hyvää uutta vuotta kaikille! 
Designed by FlexyCreatives