Olen yleensä tehnyt tämän koosteen kuukausittain, mutta miksei tämän voisi tehdä myös viime vuoden kohdalla. Viime vuosi oli todella tapahtumarikas ja sain kokea paljon uusia ihania asioita. Muistoja kertyi ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin ja voisin sanoa vuoden 2017 olleen parhain vuosi tähän mennessä. Palataan siis tarkemmin vuoden parhaisiin juttuihin!
... kohokohta
Tähän on vaikea päättää, että olisiko kohokohta Eveliinan syntymä vaiko häämme, sillä molemmat tapahtumat olivat niin suuria juttuja. Ehkä tässä vaiheessa on sallittua sanoa molemmat, sillä molemmat tapahtumat olivat niin ikimuistoisia juttuja <3
... moka
Padimme rikkominen vai tapahtuiko se tämän vuoden puolella, en ole aivan varma. Kuitenkin, tablettimme näytön hajottaminen harmittaa edelleen todella paljon.
... kirja
Tutustuin vuonna 2017 paremmin Leena Lehtolaisen kirjoihin ja luinkin niitä useamman. Seppo Jokinen on toki kestosuosikki, mutta Lehtolaisen kirjat tempaisivat mukanaan viime vuonna. Nyt odottelen kovasti luettavaksi Lehtolaisen uusinta kirjaa eli Viattomuuden loppua, eli äiti hopihopi sen kirjan kanssa!
... sarja
Remppa vai muutto, ehdottomasti! Jäin niin koukkuun tähän sarjaan, että katsoimme hetkessä kaikki jaksot. Sain jopa Samin katsomaan tätä välillä kanssani ja sain paljon ideoita uuden kotimme sisustamiseen.
... elokuva
Nyt en rehellisesti muista nähneeni vuonna 2017 sellaista elokuvaa, jonka voisin laittaa tähän. Leffojja tuli kyllä katsottua, mutta en tiedä minkä listaisin tähän. Star Wars oli kyllä hyvä, joten laitettakoon se. Kävimme tiistaina katsomassa The Greatest Showmanin, jossa pääosaa esittää Hugh Jackman ja se jos mikä elokuva oli huikea! Vaikka kyseessä on musikaali (joista en yleensä välitä), tämä tempasi minut kyllä mukanaan ja jätti hyvän fiiliksen useaksi päiväksi.
... lempi tuote
Saako tähän sanoa oma asunto? Eihän se varsinainen tuote ole, mutta oma asunto on ehdottomasti paras hankinta, jonka olen koskaan tehnyt. Entisen vuokran maksun sijaan maksan pian asumisesta omaan taskuun ja samalla varallisuus karttuu aivan huomaamatta. Vaikka vuokralla asumisessa on myös puolensa, maksan mieluummin tietysti kodistani itselleni.
... lempi vaate
Omalla kohdallani en ollut niin tarkka vaatteista viime vuonna, joten saanko sanoa Eveliinan vaatteet? Neidin päälle en pue ihan mitä tahansa ja prinsessalle on muodostunut jo oma tyyli. Yleensä suosin Newbien vaatteita Eveliinan pukeutumisessa, sillä heidän vaatteidensa kuosit sekä materiaalit miellyttävät silmää kovasti. Välillä olemme myös harhautuneet Name it:in vaatteiden pariin.
... herkku
Suklaarusinat ja mikä tahansa suklainen, myös Ehrmannin suklaavanukas. Raskauden jälkeen hurahdin suklaaseen ihan eri tavalla, kuin ennen raskautta. Aiemmin olin sipsit + dippi-tyyppiä, mutta nyt suklaa vie voiton helposti. Taisinkin useimmiten vuonna 2017 listata tähän kohtaan Ehrmannin proteiinivanukkaat, on ne vaan niin hyviä!
... biisi
Viime vuonna kuuntelin paljon Ellie Gouldingia ja soittelin hänen biisejään Evelle masun läpi. Suosiksi meillä nousi Still falling for you.
... hetki
Se hetki, kun side Eveliinan ja itseni välillä vahvistui tähän nykypisteeseen <3 Tämä hetki koettiin silloin, kun imetys lähti kunnolla sujumaan ilman rintakumia ja silloin tunsin itseni täydeksi äidiksi.
... ostos
Okei ehkä se oma asunto olisi pitänyt laittaa tähän kohtaan, mutta laitetaan tähän sitten nykyinen tietokoneeni eli MacBook Air. Myin pelikoneeni pois, joten tarvitsin kannettavan mm. bloggaamiseen sekä kuvankäsittelyyn. Kone on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi.
... toive tulevalle vuodelle
Koska viime vuosi oli niin ikimuistoinen, tälle vuodelle on vaikea asettaa erityisiä toiveita. Uuteen kotiin muutto odottaa meitä vappuna, joten toivon ainakin, että rakennusaikataulu pitäisi ja pääsisimme muuttamaan ajallamme. Lähipiirissä on odotettavissa myös monia ihania asioita, joten sen suhteen toivon myös kaiken menevän hyvin <3
Kivoja ja käytännöllisiä suosikkeja tässä! :)
VastaaPoistawww.finnlandsnorsk.blogspot.com