FitFarmin Bikinichallengea on nyt takana 5 täyttä viikkoa ja valmennus on tullut puoliväliin. Tällä viikolla valmennuksella on ollut lepoviikko sekä myöskin tankkauspäivä kuului viime viikkoon. Oman tankkaukseni pidin lauantaina ja kyllähän sitä ruokaa tuli taas syötyä, mutta kuitenkin luvan kanssa.
Koska en ole saanut otettua muutoskuvia tai mittoja niin seurataan edistystä sitten painon avulla, vaikka paino on oikeasti huono mittari edistyksen seurantaan. Kyllähän se tietysti jotain kertoo ja oma tavoitteeni oli myös päästä ylipainosta eroon tämän BC:n aikana. Se tavoite tuli jo kolmessa viikossa täyteen, joten nyt kaikki loppu on vain suurta plussaa ja tietysti jatkossa terveellisistä elämäntavoista on pidettävä kiinni ettei homma lähde taas lapasesta. Tosin tankkauspäivän aikaisen ja jälkeisen pahoinvoinnin jälkeen tästä tuskin on ihan hetkeen pelkoa.
En käynyt tänään aamulla puntarilla ollenkaan, sillä en usko, että se olisi antanut kovinkaan realistista kuvaa valmennuksen edistymisestä, sillä tankkauspäivä tunnetusti saattaa nostaa painoa jopa useita kiloja. Käytänkin tässä edistymisen seurantaan viime viikon lauantaina mitattua aamupainoa, joka oli 70,7kg. Näillä luvuilla kokonaispudotus nyt viiden viikon aikana on siis ollut -4,3 kiloa. Tahti on tietysti hidastunut, sillä nesteet ovat poistuneet ja suurimmat pikapudotukset on nyt tehty. Tahti on edelleen silti miltei kilo viikossa-tahtia, joten sekin on äärimmäisen hyvä tahti. Painoin ennen raskautta 68-69 kiloa, joten painon suhteen vanhoihin mittoihin ei ole enää pitkä matka. Vanhat housuni ovat olleet sopivia jo pitkän aikaa, mutta kaikki vanhat paitani kiristävät edelleen rinnan kohdalta. Tämä johtunee pitkälti tietysti edelleen jatkuvasta imetyksestä ja toisaalta onhan tämä ihan positiivinenkin ongelma :) Ulkoisesti huomaan itsessäni kuitenkin muutosta, joten tiivistymistä on tapahtunut. Tästä tilanteesta on hyvä jatkaa valmennus loppuun!
Kiinnostaisiko teitä tietää tankkauspäivästä ja sen tarkoituksesta tarkemmin?
Kiinnostaa etenkin tietää, mitä kaikkea söit tankkauspäivänä! :)
VastaaPoistaOolrait, pistetään tämä toteutukseen siis :)
PoistaNoi sun tankkauspäivän herkut näyttää aika hyvältä, varsinkin kun itsellä alkoi just kolmas viikko herkutonta helmikuuta ;)
VastaaPoistaNe olikin hyviä, mutta nyt on taas helppo olla syömättä noita :) Mullakin jatkuu herkuton helmikuu tästä lähtien taas 🙈
PoistaWou, kiva päivitys. Hyvä tietää, että jo kolmessa viikossa sait sen ylipainon kitkettyä kropasta! Nyt matka on vaan plussan puolelle :)
VastaaPoistaMua ehkä tässä eniten jäi mietittämään, että kuinka paljon söit tankkauspäivänä :D Koska nyt tässä kuvassa on ehkä ihan sikana kaikkea karkkia ja ihanaa herkkua nam...
Nesteillähän se ylipaino lähti, mutta en edes tankkauksen jälkeen saanut itteäni ylipainon puolelle, joten tilannehan on siis hyvä! Ja kyllä, söin tankkauspäivänä oikein antaumukselle ja paljastettakoon etten syönyt kaikkea mitä tässä kuvassa näkyy :D 07-22 aikavälillä ehtii kyllä syödä!
Poista