FitFarm Bikini Challenge: Tulokset 2 viikon jälkeen

Bikini Challengea olisi nyt takana kaksi täyttä viikkoa ja kuten aiemminkin, dieetti on sujunut hyvin. Viime viikolla sairastelin ja siitä jäi päälle pieni laiskuus, joka johti siihen, että yksi treeni ja lenkki jäi tekemättä. Viime viikon treenisaldo ylitti kuitenkin omaksi tavoitteekseni asettamani 3 tuntia, sillä torstaina tuli vedettyä kahden tunnin megazonetreenit. Zonetreenien kulutus on myös aina heittämällä yli 1000 kcal, joten yksi kerta zonessa vastaa viittä kotitreeniä. En siis koe morkkista ja muutoinkin suurin muutos tehdään syömällä. 

Perjantaina syöminen meinasi kyllä tehdä tiukkaa, sillä olo oli melko heikko johtuen juuri zonetreeneistä. Syön yleensä aina zonepäivinä hiukan enemmän kuin dieetti oikeasti sallisi, sillä en näe järkeä vetää kovaa treenipäivää yli 1000 kcal miinuksilla. Olo oli seuraavana päivänä heikohko ja mieliteot olivat sen mukaiset. Kroppa huusi lisää energiaa ja siihen oli pakko suostua oman jaksamisenkin puitteissa. Onneksi ylimääräinen välipala korjasi tilanteen ja olo helpottui. Tästä opittiin myös, että zonepäivinä ruokamäärää pitää vielä hiukan lisätä. 
Tilanne 9.9.2019

Paino: 69,8 kiloa (-0,8 kiloa)
Hauiksen ympärys: 31 senttiä (ei muutosta)
Lantion ympärys: 99 senttiä (-1 cm)
Reiden ympärys: 60 senttiä (-1 cm)
Rinnan ympärys: 92 senttiä (ei muutosta)
Rinnan alta: 80 senttiä (-2 cm)
Vyötärön ympärys: 76 senttiä (-2 cm)
Navan kohdalta: 89 senttiä (-3 sentti)

Viime viikon jälkeen muutosta on tullut todella mukavasti, sillä painoa on tippunut viime viikosta jälleen 0,8 kiloa ja kokonaispudotus onkin nyt -3,1 kiloa. Tämä mahdollistaa sen, että pystyn lunastamaan ensimmäisen välipalkintoni eli voin käydä laitattamassa rakennekynnet, johon hankinkin jo lahjakortin Offerillalta. Lisäksi senttejä on lähtenyt ympäri kehoa 9 cm ja tärkeimpänä näistä navan kohdalta on lähtenyt jo 3 senttiä. Huomasin tänään myös, että jenkkakahvat ovat muuttuneet selkeästi pehmeämmiksi, joten eiköhän pahimmat ongelmakohdatkin lähde tästä sulamaan. Tämä ounastelee myös löllövaihetta!

Tällä viikolla en pääse megazoneen, joten se tietää ahkerampaa lenkkeilyä. Onneksi on luvattu vihdoin hieman viileämpiä, mutta aurinkoisia päiviä! Olen odottanut malttamattomasti jo syksyä juuri siitä syystä, että tykkään juosta erityisesti raikkaassa syysilmassa. Juoksu on edelleen oma inhokkilajini, mutta syksyssä on jotain, joka saa juoksunkin mielekkäämmäksi. Tänään kokeilin myös ensimmäistä kertaa kunnon kahvakuulatreeniä, joka olikin yllättävän kiva! Innostuin treenistä sen verran, että aion tehdä sen jatkossa vähintään kaksi kertaa viikossa :) Näin voin jatkossakin vältellä tehokkaasti HIIT- ja porrastreenejä, joita inhoan yli kaiken. 

  1. Hyvin se lähtee, sullakin tolla pituudella alkaa jo olemaan aika hoikan näköinen tuossa painossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kieltämättä alkaa olla jo aika hyvä, mutta oma silmä on niin sokea muutoksille. Pitäisi verrata myös niihin huhtikuun kuviin ja siinä se muutos vasta näkyykin! Kokeilin viime viikolla mun hääpukua ja ai vitsi miten iso se oli nyt! :) Olisimpa ollut näin hoikka jo pari vuotta sitten.

      Poista

Designed by FlexyCreatives