Yhteistyössä: Fitnessfirst
Olen aina ollut huono syömään luomutuotteita sekä superfoodeja, sillä monesti itselläni tulee valittua se edullisempi vastaava tuote luomutuotteen sijaan. Ajattelutapanahan tämä on todella väärä ja mietin monesti, että miksi en valitse luonnonmukaisesti tuotettua tuotetta teollisemman sijaan. Tutustuin vasta tällä viikolla kunnolla Fitnesfirstiin, joka on Suomen suurin luomuruuan ja superfoodien verkkokauppa. Fitnessfirst hyväksyy kumppaneikseen ainoastaan toimijoita, jotka toimivat yhteisen hyvän eteen, jolloin kuluttaja voi olla varma siitä, että tuotteet todella on viljelty puhtaasti ilman ylimääräisiä kemikaaleja sekä kestävän kehityksen mukaisesti.
Olen noudattanut Bikini Challengen ruokavaliota huhtikuusta ja BC:n ruokavalio perustuu puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan. Ruokavaliosta on karsittu kaikki ylimääräiset ainesosat ja ruokavaliossa suositaan puhdasta ruokaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokavalio sisältää paljon kasviksia, rasvoja hyvistä lähteistä ja mm. lihan tulisi olla marinoimatonta. Ruoka-ainepankki on valmennuksella todella laaja ja sen avulla on mahdollista syödä runsaasti erilaisia ruokia ilman että elimistö kärsii puutostiloista.
Fitnessfirstin valikoimasta löytyy runsaasti mm. erilaisia pähkinöitä. Meidän taloudessa pähkinöitä syödään säännöllisesti lähes jokaisella aterialla ja ne ovat helposti yksi iso rahareikä meidän ruokalaskussamme. Siksi olenkin aina valppaana, jos näen lähikaupoissa hyviä pähkinätarjouksia. Omia suosikkejani ovat Cashew-pähkinät, joita syön päivittäin rasvanlähteenä. Kilo Cashew-pähkinöitä maksaa Fitnessfirstillä 17,90 euroa mikä on omasta mielestäni ihan kelpo hinta luomupähkinöistä.
BC:llä tulee syötyä paljon myös proteiinipatukoita välipalalla ja etenkin Sami on innostunut syömään näitä ennen lätkätreenejään. Omia suosikkejani ovat Questbarin sekä Barebellsin patukat, jotka käyvät makeudellaan melkein herkuista. Patukat ovat kuitenkin sallittuja, sillä ne eivät sisällä liikaa sokeria ja ne on makeutettu pääosin makeutusaineilla. Fitnessfirstiltä saa myös Nick'sin patukoita, jotka ovat myös hyvä vaihtoehto herkutteluun. Oma suosikkini näistä on Sport crunch chocolate. Nick'sin tuotteiden juju piilee siinä, että patukat ovat yhtä hyviä kuin sokerilliset versiot. Tuotteissa on keskitytty ennen kaikkea hyvään makuun, mutta tosiaan ilman ylimääräistä sokeria.
Fitnessfirstin valikoimasta löytyy paljon muitakin tuotteita kuin pähkinöitä ja proteiinipatukoita, mutta nämä ovat niitä tuotteita, joita tilaan itse ehdottomasti eniten netistä ruokatuotteista. Tilaamme säännöllisesti myös proteiinivanukkaita, mutta niitä ei valitettavasti löydy (vielä) Fitnessfirstin myymälästä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa niitäkin löytyisi! Olemme koittaneet myös omalta osaltamme vähentää hävikkiruokaa tilaamalla kuivaruokatuotteita eri verkkokaupoista ja olen tykännyt kovasti myös tästä toimintamallista. Muutoinkin ruuan tilaaminen verkosta on kovasti lisääntymässä, mutta itse olen toistaiseksi vältellyt kaikkia kauppakassi-toimittajia, vaikka se voisikin olla kätevää ja ennen kaikkea omaa aikaa säästävää.
Fitnessfirstin valikoimista löytyy myös paljon erilaisia terveysjuomia, kuten Kombuchaa. Omaksi suosikikseni tämä hittijuoma ei ole toistaiseksi noussut, mutta kookosvesi maistuu itselleni paremmin. Lisäksi jos herkkuhammasta kolottaa oikein kunnolla, kannattaa tarkistaa myös raakasuklaiden valikoima, joka on erittäin laaja.
Fitnessfirstin valikoimista löytyy myös paljon erilaisia terveysjuomia, kuten Kombuchaa. Omaksi suosikikseni tämä hittijuoma ei ole toistaiseksi noussut, mutta kookosvesi maistuu itselleni paremmin. Lisäksi jos herkkuhammasta kolottaa oikein kunnolla, kannattaa tarkistaa myös raakasuklaiden valikoima, joka on erittäin laaja.
Fitnessfirstillä on myös meneillään Superviikko, jonka aikana verkkokauppa on täynnä erilaisia tarjouksia. Kurkkaa tarjoukset täältä!
Onko Fitnessfirst teille tuttu ja mitä pidätte ruokaan liittyvistä verkkokaupoista?