Kuluneen viikon parhaat jutut

Ihanaa, se olisi jälleen perjantai! Perjantai on nykyään ehdottomasti oma suosikkini viikonpäivistä, sillä odotan aina malttamattomana viikonloppua. Silloin kun opiskelin vielä, viikonloppu tiesi käytännössä aina töitä. Toki viikonloppuisin työskentely oli kannattavaa mm. sunnuntain tuplapalkan takia ja omat vapaapäiväni vietinkin usein arkisin. Onneksi olen kuitenkin nykyään siistissä sisätyössä, jossa saan työskennellä vain arkisin ja lisäksi todella vapaasti kotoa käsin liukuvalla työajalla. Tässä yksi asia, jota arvostan ehdottomasti eniten nykyisessä työssäni!
Kuluneen viikon paras: 
Tällä viikolla posti toi monia mieleisiä paketteja, joista mieleisin oli Emmyn vaatepaketti. Tilasimme Emmyltä täydennystä vaatekaappiin ja lisäksi jatkoin myös itselleni tarpeettomien vaatteiden karsimista, jotta uudet saavat paikan kaapista. Ostan nykyään liki kaikki vaatteeni kirppikseltä ja Emmy onkin Rekin lisäksi yksi suosikeistani. Omat vaatteeni olen myynyt vähänkäytetty.fi-palvelun kautta, sillä olen kokenut sen helpoimmaksi. Tarkoitus on myös lähettää muutamat vaatteet Rekkiin ja kokeilla myyntiä myös sitä kautta.

Lisäksi maanantaina käynyt Freskan siivooja ilahdutti paljon, sillä on niin paljon mukavampi oleilla puhtaassa kodissa 💕

Tänään aion: 
Ottaa rennosti perheeni kanssa! Toivottavasti nautimme myös kynttilän valosta illalla 💕

Viikonloppuna suunnitelmissa: 
Toivottavasti taifuuni ei sotke kisa-aikatauluja Suzukassa ja viikonlopun F1-kisat saataisiin käytyä normaalisti. Nyt kun Dohan mm-kisat loppuivat, kaipaan jo kipeästi uusia urheilulajeja seurattavaksi. onneksi myös hiihdon ja ampumahiihdon maailmancupit alkavat suht pian!

Viikon ruoka: 
Tämän viikon ruuat ovat olleet BC:n loppukirin vuoksi vähähiilarisia ja muutamina päivinä eväät ovatkin olleet melko mielikuvituksettomia. Esimerkiksi keskiviikkona söin pelkkää maustamatonta kanaa muutaman kurkunpalan kera. Kaikki ravintoaineet kyllä täyttyivät ruokavalion osalta, mutta esillepano ja maku olivat lähinnä olemattomat.

Päivän fiilis:
Odottava ja iloinen! Olen lisäksi tällä viikolla ollut erityisen iloinen BC:n loppukiristä, sillä tällä viikolla muutoksia on jälleen alkanut tapahtua oikein urakalla.

Viikon treenit:
Tämän viikon treenit alkoivat erinomaisesti, sillä jo keskiviikkona treeneistä oli tehtynä 3/5 ja aerobisista 2/3. Viikonlopun aikana on tarkoitus tehdä treenit loppuun ja suorittaa myös osa taaperon liikuntapassin tehtävistä.
Viikon hankinta:
Tällä viikolla en ole hankkinut mitään muuta uutta, kuin tilasin marraskuun Bette Boxin kertyneillä bettepisteilläni ilmaiseksi. Sen jälkeen Betten tilaukseni jääköön tauolle. Sain myös viime kuun Ihana Sinä-kauneusboxin käsiini ja tykkäsin siitä erittäin paljon!

Kuluneen viikon ajatus:
Tällä viikolla ajatukset ovat pyörineet paljon tavaran karsimisessa. Olen karsinut vaatekaapeistamme paljon meille tarpeettomia vaatteita pois, mutta olen myös järjestänyt muitakin kaappeja uusiksi ja raivannut tarpeetonta tavaraa pois nurkista. 

Viikon asu:
Tällä viikolla oleilin käytännössä pelkästään kotona etätöissä, joten erityisiä asuja ei tälle viikolle osunut. Toki kotileggarit ja mukava villatakki ovat oikein kelpo asu nekin :)

Ihanaa viikonloppua teille kaikille! 💕
  1. Vitsi kun ihania nuo jenkki kynttilät. Ennen sisustuskauppa oli täällä Tuusulassa mutta nyt heillä onkin tuo kynttiläkauppa jonka kanssa teit yhteistyön, ei kyllä jaksais keskustaan raahautua ostamaan noita, mut ois ihana saada tänne uuteen kotiin kunnon tuoksukynttilä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa hei sieltä nettikaupasta! Mullakin tulee tosi harvoin käytyä keskustassa ostoksilla, kun en yleensä jaksa lähteä sinne asti. Noita on ollu kyllä ihana poltella nyt ja pistin ekat jouluvalotkin jo esiin xD

      Poista

Designed by FlexyCreatives