Viikkokooste

Taas yksi viikko sujahti ohi todella nopeasti ja tähänkin viikkoon mahtui paljon kaikkea pientä kivaa. Eilen itselläni oli jotenkin ihan superhyvä fiilis kaikesta ja liekö siihen vaikuttaa lähestyvä loma :) Nyt viikonloppuna pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa muutama postaus ajastusta varten valmiiksi, jotta voin sitten lomailla Kanarialla ilman huolta blogista <3 Meillä kaikki tuntuvat odottavan reissua kovasti ihan taaperoa myöten!

Kuluneen viikon paras: 
Se fiilis, kun tajuat loman vihdoin koittavan ensi viikolla. Varattiin tämä loma jo heinäkuussa ja silloin aamukammassa oli yli 180 aamua. Nyt kuitenkin aamuja on enää 4 <3 

Kuluneen viikon huonoin:
En ole tällä viikolla ehtinyt antaa blogille huomiota ja se harmittaa. Onneksi kuitenkin päätin vuodenvaihteen taukoni aikana, että kirjoitan blogia enemmän omilla ehdoillani kuin tiukan aikataulun mukaisesti. Ideapankkiin on kertynyt mukavasti postausaiheita odottamaan!
Tänään aion: 
Katsoa ampuma- ja maastohiihtoa! Kävimme juuri parin tunnin ulkoilulla nauttimassa kauniista säästä ja kävimme kävelemässä pitkän lenkin. Meidän viikonloppuperinteeksi onkin muodostunut nyt kunnon ulkoilurupeama aina aurinkoisella säällä ja olenkin tehnyt myös treenin leikkipuistossa samalla kun prinsessa touhuaa siellä. 

Viikonloppuna suunnitelmissa: 
Aiomme etsiä mm. uikkareita ja kesävaatteita Kanarian matkaa varten. Taapero nukkuikin jo viime yönä uikkarinsa kanssa ja odottaa, että pääsisi jo etelän lämpöön <3
Viikon ruoka: 
Kokeilimme tällä viikolla tehdä pekonispagettia. Ruoka onnistui ihan hyvin, mutta olisi kaivannut lisää proteiinia. Kun ruuassa on vain 1/6 proteiinia, on se omasta mielestäni liian vähän. Kävimme myös työkaverini kanssa pitkästä aikaa sushilounalla ja nyt ei sushihammasta kolotakaan enää niin pahasti!

Päivän fiilis:
Todella hyvä, iloinen ja levännyt! Saimme kaikki nukkua tänään pitkään ja nousimme vasta yhdeksältä. Kumpikaan lapsista (taapero tai kissa) ei tullut mekastamaan oven taakse. Nyt lenkin jälkeen olo on superhyvä!

Viikon treenit:
Tällä viikolla en ole tehnyt muita treenejä kuin tänään tekemäni pitkän kävelylenkin ja alavartalon treenin. Treeniä on kertynyt silti tälle viikolle 2,5 tuntia, vaikka torstain Megazonetreenit peruttiinkin.
Viikon hankinta:
Sain tällä viikolla pari pakettia muutamasta Pr-toimistosta ja paketeista paljastui mm. ihania Ted Bakerin hajuvesiä testiin <3 Esittelen kaikki näistä vielä myöhemmin!

Kuluneen viikon ajatus:
No lomassahan ajatukset ovat ja onneksi se matka tosiaan kohta koittaa. Anoppini lähti tänään jo matkaan ja puhuimmekin jo alustavasti parista retkestä, jotka voisimme yhdessä sitten tehdä. Me reissaamme Arguineguiniin ja he Puerto Ricoon aivan muutaman kilometrin päähän, joten reissussa on myös jälleen tuttuja mukana.
Viikon asu:
Tällä viikolla en ottanutkaan toimistolla uusia asukuvia, mutta nappasin sentään yhden asukuvan peilin kautta ohimennen. Tämä Reservedistä ostamani neule on ollut todella hyvä, vaikka koinkin pitkää ostomorkkista tämän ostettuani. Ostos oli kuitenkin hyvin harkittu, mutta tähän kulutettu raha (30 euroa) sai minussa aikaan morkkiksen. Yleensä kun käytän kirpparilla yhteensä kaikkiin ostoksiin max. 30 euroa.
  1. Oi, olipas tosi kiva postaus! Ihanaa, miten innoissaan teillä ollaan tulevasta reissusta! :) Toi neule vikassa kuvassa on tosi nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini <3 Täällä ollaan reissusta kyllä todella innoissaan! :D En ehkä saanut edes hehkutettua tarpeeksi <3 Tuo neule on kyllä ollut usein käytössä ja tykkään siitä kovasti :)

      Poista
  2. Oikein kiva viikko teillä ollut ja matkakin on ihan kohta! Oikein mukavaa lomaa ja rentoutukaa <3

    VastaaPoista
  3. Kivan kuuloinen viikko. Oi miten kaipaankaan lämpöä ja aurinkoa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 On kyllä ihana päästä kunnolla aurinkoon ja lämpöön. Jaksaa sitten loppu"talven" :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives