Testissä hypetetty Kinderpiirakka

En ole kovinkaan ahkera leipoja, mutta nyt kotona oleillessa olen leiponut erityisen paljon. Aikaisempi leivontakokemukseni rajoittuu lähinnä sämpylöihin sekä mokkapaloihin, mutta nyt kotoiluaikana olen intoutunut kokeilemaan myös uusia juttuja, joista toinen on paljon somessa hypetetty Kinderpiirakka. Toistaiseksi kaikki leipomukseni ovat onnistuneet hyvin, vaikka etenkin leivontavälineeni ovat todella puutteelliset. Hyvä että edes desimitta ja leivontakipot löytyy. Jos leipominen jatkuu tulevaisuudessakin, minun täytyy ehdottomasti hankkia mm. kakkuvuoka, sähkövatkain ja kulhonnuolija vai mikä se onkaan nimeltään.
Kinderpiiraakkaa lähdin toteuttamaan näillä Kotikokin sivuilta löytyvillä ohjeilla:

Taikina
3 dlsokeria
2,5 dljauhoja
1 tlvaniljasokeria
2 tlleivinjauhetta
3 rklkaakaojauhetta
1,5 dlkiehuvaa vettä
150 gsulaa margariinia
2munaa
Voikreemi
150 gvoita
5 dltomusokeria
4 tlvaniljasokeria
Kuorrutus
2pandan maitosuklaa levyä
½pandan valkosuklaa levy

Ohjeet

  1. Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään.
  2. Kiehauta vesi ja sulata margariini. Hämmennä nesteet kuivien aineiden joukkoon.
  3. Sekoita vielä munat yksitellen taikinaa.
  4. Paista piirakkaa 15-20min 200- asteisessa uunissa.
  5. Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen voikreemin laittoa.
  6. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri kunnolla vaahdoksi (5-10min). Lisää joukkoon vaniljasokeri.
  7. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.
  8. Sulata suklaat mikrossa 30sec pätkissä.
  9. Levitä maitosuklaa nopeasti voikreemin päälle. Valuta valkosuklaa maitosuklaan päälle vaakatasoon raidoiksi ja marmoroi kuviot (vedä hammastikulla tms vetoja pystysuunnassa ylös ja alas saadaksesi marmoroidun kuvion).
Vaikeinta Kinderpiirakassa oli ehdottomasti voikreemin tekeminen, jonka aion jättää tulevista piirakoista kyllä pois. En omista sähkövatkainta, joten kreemissä oli melkoinen vatkaaminen pelkällä lusikalla. Jouduin myös soittamaan äidilleni muutaman apupuhelun leipomisen aikana, mutta onneksi vanhempi sukupolvi opastaa nuorempaa :) Äitini neuvoi myös sulattamaan suklaat mieluummin vesihauteessa, jota myös suosittelen itse kaikille. Piirakan kuviointi oli leivonnan hauskin osuus, sillä sulaa suklaata oli hauska vedellä grillitikulla ja tehdä kuvioinnista haluamansa lainen. 

Ensimmäisestä Kinderpiirakastani tuli erittäin onnistunut ja maukas. Piirakka maistui etenkin perheen pienimmälle, joka kävi napsimassa piirakkaa jääkaapista omatoimisesti. Kinderpiirakka on erittäin makeaa kaiken sokerinsa ja suklaan vuoksi, joten jos et älyttömän makeasta välitä, silloin tämä ei ole sinun juttusi!

Oletko sinä kokeillut Kinderpiirakkaa?
  1. Mä rakastan kinderpiirakkaa, oi että miten joku onkin keksinyt niin hyvän leivonnaisen *.* Aika isotöinenhän se toki on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ärsyttävän isotöinen xD Heti oli tosiaan pakko miettiä miten jatkossa voisi oikoa.

      Poista
  2. Niin herkun näköistä! Mutta olen sen verran laiska leipuri, että yleensä aina valitsen helpommat leivonnaiset 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon mäkin :D Mä oon myös sen verran kokematon etten osannut epäillä tätä oikeasti näin vaivalloikseksi. Tuo voikreemi pääsi yllättämään ihan täysin. Hyvää tuli onneksi :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives