Sanoin edellisessä postauksessani että juhannus ei ole suosikkijuhliani, mutta kyllä se taitaa tämän vuoden juhannuksen jälkeen kyllä olla. Meillä oli todella rentouttava ja upea juhannus kaikin puolin. Vietimme juhannuksen sukumökillämme Tuuloksessa perheeni kanssa ja en kyllä olisi parempaa juhannusta voinutkaan toivoa. Säät olivat erittäin upeat koko juhannuksen ja se ei ole mikään itsestäänselvyys keskikesän juhlan kanssa.
Meidän juhannus alkoi kunnolla perjantaina, kun matkasimme mökille. Ajomatka ei onneksi ole pitkä, joten mökille voi tarvittaessa singahtaa nopeastikin. Matka on kuitenkin riittävän pitkä ja paikka on mökkeilylle juuri sopivan kaukana. Mökkiämme ympäröi ihana maalaismaisema ja järvi on aivan vieressä, joskaan mökillämme ei ole omaa rantaa.
Meidän mökkimme muistuttaa monen mielestä enemmän huvilaa kuin mökkiä, mutta isosta koostaan huolimatta se on oikeasti minulle mökki. Meillä ei ole sisävessaa eikä suihkua ja kaivostakin loppuu vesi todella nopeasti. Sain myös selville juhannuksena, että paikka on alunperin kuulunut muillekin kuin suvullemme, mutta meidän sukuun mökki on tullut mummini vanhempien kesäpaikkana. Parhaina vuosina mökille oli kerääntynyt jopa 50 henkeä juhannuksen viettoon, mutta nykyään meitä viettää mökkijuhannusta vain noin 10 henkeä.
Mökkijuhannukseen kuuluu luonnollisesti hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiminen ja meillä onkin ollut perinteenä jakaa ruokavuorot äitini ja sisarustensa perheiden kesken. Meidän perheen ruokavuoro oli lauantaina, jolloin söimme äitini tekemää hiekkakeittoa eli kesäkurpitsakeittoa, joka viime vuonna narskui niin paljon hampaissa että epäilimme siinä olevan hiekkaa. Nimi jäi elämään ja samalla hiekkakeitosta muodostui myös yksi perinne lisää. Pääruuaksi äitini teki miehensä kanssa pekoniin käärittyjä kanafileitä sekä varhaisperunoita. Jälkiruuaksi teimme marjarahkaa sekä testasimme Fazerin uutuuksia Pätkis-munkkeja sekä Pätkis-Fasupaloja. Muina päivinä nautimme mm. saaristolaispöydästä sekä erilaisista raakamakkaroista. Onneksi ruuanlaittovuoro osuu vain yhdelle päivälle ja muina päivinä saimme nauttia keittiössä hääräämisen sijasta esimerkiksi uimisesta sekä petanquen pelaamisesta.
Mökkireissulla heitimme myös talviturkin ihanan lämpimässä vedessä sekä keräsimme kauniita kukkakimppuja kesäkukista. Teimme tietysti myös kukkaseppeleet, jotka päässä teimme juhannustaikoja. Tosin suurimmat taiat taisivat olla ne, joilla taiomme mummini sääret kauniin ruskeiksi itseruskettavalla.
Meidän juhannus oli tänä vuonna kyllä erittäin onnistunut ja upea kaikin puolin. Oli ihana saada rentoutua jossain muualla kuin vain kotona ja ehdimme käydä onneksi myös kummitätini kanssa Tuulosen kirpparilla. Tein sieltä upeita löytöjä meidän prinsessalle ja voinkin esitellä kirpparilöydöt toisella kertaa.
Toivottavasti teilläkin oli ihana juhannus!