Odotin joulua tänä vuonna hieman epäluuloisemmin kuin yleensä, sillä en oikein tiennyt mitä joululle uskaltaisi suunnitella. Ennen joulukuuta kävi kuitenkin selväksi, että joulua vietettäisiin tänä(kin) vuonna vain oman perheen kesken kuten viime vuonnakin. Viime vuonna äitini syöpähoidot estivät meitä menemästä hänen luokseen ja tänä vuonna tietysti koronatilanne. Kyllähän se harmitti etukäteen kovastikin, mutta joulusta tuli silti onnistunut ja kaikin puolin ihana 💕
Olin koko viime viikon lomalla ja saimme tehdä jouluvalmisteluita prinsessan kanssa aivan rauhassa. Viikkoon kuului niin askartelua, leipomista kuin joulusiivouskin, onneksi Pekan avustuksella. Kävimme myös viime hetken lahjaostoksilla sekä ulkoilimme leikkipuistossa. Aluksi suunnittelin oman kinkun paistamista, jotta saisin tälle joululle enemmän "ohjelmaa", mutta luovuin lopulta siitä ajatuksesta, koska kauppareissumme venyi liian myöhäiselle. Pääsin lopulta paljon helpommalla kaikin puolin ja olin tähän lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen!
Meidän ruokapöydästä löytyi tänä vuonna perinteiset joulunherkut eli laatikot, kinkku, rosolli sekä tietysti kalapöytä. Ruokajuomaksi nautimme hieman viiniä sekä jouluun sopivaa pienpanimo-olutta. Olimme leiponeet prinsessan kanssa meille ison satsin pipareita, Dumle-torttuja sekä myös Pätkis-fudgea. Prinsessalle mieleisintä puuhaa oli ehdottomasti pipareiden koristelu ja meillä on vielä tiedossa yksi leivontaurakka, nimittäin meidän suklaatalomme odottaa edelleen kokoamista sekä koristelua. Otimme jouluna niin rennosti, etten yksinkertaisesti jaksanut alkaa värkkäämään suklaatalon kanssa, joten jääköön se nyt uudenvuoden puuhaksi.
Itse jouluaaton aamu sujui meillä perinteitä noudattaen, sillä katsoimme tunnollisesti hetken Joulupukin kuumaa linjaa (vaikka se onkin oikeasti aika tylsä ohjelma). Lopun päivän ja iltaa kuuntelimme joululauluja Michael Bublén tahtiin. Perinteinen haudulla käynti on myös vielä tekemättä, mutta se on suunnitelmissa.
Lahjat ilmestyivät tänä vuonna meillä kuusen alle aivan sattumalta sinä aikana, kun prinsessa oli isänsä kanssa kaupassa. Pienen innostus oli melkoinen eikä suunnitelluista päiväunista olisi tullut siinä innostuksesta mitään. Perheen pienin malttoi kuitenkin hienosti odottaa lahjojen avaamista ruuan jälkeen ja isänsä joutuikin melkein pettymään siihen, miten hienosti odottaminen sujui toiselta :D Lahjoja meillä avattiin parisen tuntia kaikessa rauhassa ja leikit jatkuivat niiden parissa pitkälle iltaan. Lahjojen sisällön paljastin teille jo malttamattomana aiemmin ja lahjapostauksen vuodelta 2020 pääset lukemaan täältä.
Joulu- ja tapaninpäivä sujuivat meillä rauhallisesti emmekä tehneet mitään sen erikoisempaa. Päiviin mahtui ulkoilua ja saimme nukkua jokaisena päivänä onneksi pitkään. Prinsessakin malttoi nukkua joka päivä aina klo 10 asti ja päiväkotiin olikin hieman vaikeuksia herätä lomaviikon jälkeen. Onneksi seuraava loma kolkuttaa aivan nurkan takana, sillä jo heti torstaina pääsen jälleen viikon lomalle. Loppiaisen jälkeen aloitankin uudessa työpaikassani ja pääsen uusien jännien asioiden äärelle, jaiks! :)
Kivalta kuulostaa teidän joulu näinkin <3 Meillä vietettiin joulu myös vain oman perheen kesken. Toivottavasti ensi vuonna kaikki pääsevät sitten viettämään joulua yhdessä :)
VastaaPoistaJoo sitä tosiaan toivotaan! Tässä on nyt kaksi joulua jo menty tällä "koronametodilla" vaikka olihan tämäkin taas yksi kokemus :) Eikä joulu siis missään nimessä ollut huono, ihan päinvastoin!
PoistaMiten ihanaa palata joulutunnelmaan tän postauksen muodossa! <3 Pätkisfudge kuulostaa ihan sairaan hyvältä! Millä ohjeella teitte sitä? :P
VastaaPoistaMä voisin muuten jakaa sen ohjeen vielä tänne :) Mutta fudgeen tulee siis kondensoitua maitoa, maitosuklaata ja pätkistä! Ja tulee muuten hyvää 😍
PoistaIhanat nuo teidän joulukamppeet 😍
VastaaPoistaKiitos 💗 Onneksi mieskin innostui käyttämään näitä 🙊
Poista