Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi toteuttanut viikkokatsauksen. Tosin koko blogi oli kesän jälkeen hieman "koronakurimuksessa", kun itsestäni tuntui ettei minulla ollut mitään kirjoitettavaa. Panostin koko ajan kuitenkin Instaan ja se tuntuukin olevan tällä hetkellä se eniten "pop" alusta. Minulla tulee 10 vuotta (siis ihan uskomatonta) bloggailua täyteen maaliskuussa, joten bloggaaminen on itseeni niin sisäänrakennettu ominaisuus, että tästä tulen koskaan tuskin luopumaan täysin vaikka välillä tuleekin hiljaisempia ajanjaksoja. Nyt kuitenkin bloggaamisessa on jälleen hyvä draivi päällä, joten nautitaan kaikki tästä fiiliksestä 😍
Kuluneen viikon paras:
Tällä viikolla tämän kategorian voiton vie ehdottomasti arkiaktiivisuus. Olen asettanut tällä viikolla tavoitteeksi täyttää jokaisen aktiivisuusympyrän (arkiaktiivisuus, treeni, seisominen) Apple Watchissani ja enää olisi tämän ja huomisen ympyrät täytettävänä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän päivän ympyrä tulee täyttymään ilmaiseksi, sillä tiedossa on lumitöitä pihanhoitoviikkomme kunniaksi. Alkuviikosta raskaan loskan lapioiminen kävi erittäin hyvästä treenistä!
Kuluneen viikon huonoin:
Tälle viikolle ei onneksi mahtunut juurikaan mitään negatiivista, mutta tähän kuuhun on mahtunut paljon ikäviä asioita. Sain kuulla hyvän työkaverini menehtyneen kuun alussa äkillisesti sekä jouduin soittamaan omalle isoäidilleni ambulanssin. Tässä kuussa on siis mietitty elämän haurautta sekä sitä, että se tosiaan voi päättyä noin vaan. Arvostetaan siis kaikkia hetkiä arjessa ja nautitaan hetkistä 💕
Tänään aion:
Leipoa! Tällä hetkellä sämpylät ovat kohoamassa ja myöhemmin aion tehdä myös Nutella-täytteistä "kukkaleipää". Katsotaan kuinka onnistun!
Viikonloppuna suunnitelmissa:
Tänäkin viikonloppuna aion katsoa hiihtoa sekä keskittyä lepäämiseen, ei siis mitään poikkeavaa siinä. Aion myös hioa lapsemme taloustaitoja, sillä olemme opetelleet hieman kierrättämistä ja uusien lelujen hankkimista. Olemme katselleet yhdessä lapsemme kanssa leluja, joilla hän ei enää itse leiki ja hän voisi myydä vastaavasti hankkiakseen uusia tilalle. Myimme tällä viikolla muutaman lelun ja hän saikin tilata itselleen uuden Ryhmä Hau-pehmolelun tienaamillaan rahoilla.
Viikon ruoka:
Tämän viikon suosituin lounas oli jälleen sushi. Tunnun olevan aivan koukussa sushiin ja ennätykseni onkin kuusi sushilounasta yhden viikon aikana. Tuntuu kummalliselta, että ennen kuin tapasin mieheni, en voinut sietää sushia ja nyt suorastaan rakastan sitä (ja sekin on lievästi sanottu 🙊). Onneksi mieheni opetti minut syömään sushia, vaikka hän aina hieman kiusoitteleekin minua soijani käytöstä. Soijaa nimittäin kuluu sushin kanssa paljon ja välillä hän miettiikin, että syönkö sushia soijalla vai soijaa sushilla.
Päivän fiilis:
Tänään on tulossa hyvä päivä! Sain nukkua "pitkään" eli lapsemme huuteli äitiä vasta klo 8. Se on siis ainakin tunti enemmän unta kuin yleensä, joten saa olla tyytyväinen! 😀
Viikon treenit:
Tällä viikolla lumityöt ovat käyneet treenistä, mutta olen myös ehtinyt kokeilemaan paria kehonpainotreeniä Les Mills On Demandista. Olen tykästynyt kovasti kotitreeneihin ja onkin ollut ihanaa käydä Bodypump-tunneilla omassa kodissa. Helppoa ja vaivatonta sekä taatusti myös koronaturvallinen tapa treenata!
Viikon hankinta:
Olenkohan tällä viikolla hankkinut mitään? Meinasin jo kirjoittaa tähän, että tulppaanit, mutta löysinhän minä tämän kauniin kosmetiikkalokeron Tokmannilta samalla kun olin hakemassa lapsellemme vihdoin uutta pulkkaa. Tämä lokerikko maksoi 4,99 euroa ja täytynee hankkia vielä toinen vastaava. Tokmannilla näkyi olevan myös paljon ihania uusia sisustusjuttuja ja bongasin sieltä mm. kauniin olkisen rahin, joka ei kyllä mahtuisi meillä mihinkään, mutta se olisi todella kaunis 😍
Kuluneen viikon ajatus:
Nauti ja arvosta elämää! Johtuen tämän kuun tapahtumista, olen päättänyt nauttia kaikesta enemmän 💕 Olen myös haaveillut kovasti Kanarian matkasta, sillä tasan vuosi sitten heräsimme Arguineguínin kauniista maisemista. Ensi kerralla kun lähdemme, varaan meille parhaan mahdollisen huoneen nyt kun tämän talven reissu Kanarialle jäi väliin.
Viikon asu:
Tällä viikolla päällä ei ole ollut mitään sen erikoisempaa, mutta ensi viikolla kenties räväytän, kun joudun maanantaina käymään ihan toimistollakin asti! Silloin minulla on kerrankin mahdollisuus pukeutua hieman paremmin kuin niihin ikuisiin kotivaatteisiin.
Oii tuo Nutella-täytteinen kukkaleipä kuulostaa todella hyvälle! No, kaikki missä on Nutellaa kuulostaa hyvälle :D ja hei, täällä toinen kamala soijan kuluttaja sushin kanssa! Eihän sushi ole yhtään mitään ilman soijaa, joten hyvällä mielellä sitä voi käyttää :D
VastaaPoistaVoisko mikään missä on Nutellaa niin olla pahaa :D Ja jep, sushi ei maistu kyllä miltään ilman riittävää määrää soijaa xD Aion jatkaa soijan käyttöä yhtä ahkerasti kuin ennenkin!
Poista