Uutta boheemimpaa sisustusta kotiin

Sisustuskärpänen on ollut vahvasti läsnä meillä kotona, sillä nyt kun kotona tulee oltua aina, olen sisustanut kotiamme kunnon vimmalla. Sisustus on saanut hieman boheemimpia piirteitä ja se on selkeästi pehmeämpi ja maanläheisempi kuin aiemmin. Uusimme ruokaryhmämme muutama vuosi sitten ja haaveilen tällä hetkellä kuitenkin uudesta ruokaryhmästä. Nykyinen ruokapöytämme on pyöreä, mutta haaveilen nyt kuitenkin perinteisen mallisesta pöydästä, sillä sen ääressä olisi myös mukavampi tehdä töitä jatkossa. Etätyö tulee jatkumaan itselläni suurimmaksi osaksi koronankin jälkeen, joten mieluisa työpiste olisi aika pop.
Punottu kori & torkkupeitto H&M Home
Nämä kuvassa näkyvät kori sekä torkkupeitto on tilattu ennen joulua H&M Homelta. Hennesillä on ollut paljon kauniita sisustusesineitä, joista saa koottua yhtenäisen kauniin kokonaisuuden. Myös alemmassa kuvassa näkyvä maljakko on H&M Homelta, mutta kyseinen maljakko oli jo viime keväänä mallistossa ja silloin jäin itse ilman kyseistä maljakkoa. Onneksi näitä tuli lisää myyntiin viime syksynä ja ystäväni kävi ostamassa minulle kyseisen maljakon sekä isossa että pienemmässä koossa. Sohvalla näkyvät beiget tyynynpäälliset on myös hankittu H&M Homelta ja niitä myytiin aiemmin kolmen seteissä.
Olohuoneemme sai myös uuden maton ja valitsin meille jälleen mukavan riskialttiin tapauksen, sillä uusi mattomme on väriltään valkoinen ja lisäksi pörrömatto imee taatusti kaikki roskat ja liat itseensä. Matto on ainakin toistaiseksi pysynyt onneksi puhtaana, vaikka lapsemme ehti jo kerran sotkea punaista huulirasvaa matolle. Onneksi siivouskivi putsasi maton niin huomaamattomasti, ettei jälkeä enää huomaa vaikka tietäisi mistä etsiä.
Tämä kaunis kivikeraaminen patsas on myös tilattu H&M Homelta ja patsas on vaihdellut paikkaansa jo pariin otteeseen kotonamme. Tällä hetkellä patsas majailee yläaulamme työpöydällä, mutta kunhan raaskin luopua alakerrassa viimeisistä neutraaleista joulukoristeista, patsas siirtynee koristeeksi meidän sohvapöydällemme. 
Nämä maljakot vilahtivatkin jo kuulumispostauksessa sekä edellisessä kuvassa esitelty patsas löytyy tosiaan tällä hetkellä oikeasti tältä paikalta. Myös maljakot ovat H&M Home valikoimasta ja täytyy myöntää, että yllätyin kun tilasin meille mustia sisustusesineitä. Yhdessä patsaan ja koristeheinien kanssa (jotka olen muuten poiminut itse läheisestä ojasta) maljakot luovat yhtenäisen kokonaisuuden. Tilasin yläaulaamme myös uusia tauluja, jotka sopivat hyvin yhteen maljakoiden kanssa. Yläaulamme on ollut hieman heitteillä sisustuksen suhteen, sillä pääosin tämä on vain läpikulku paikka vaikka tässä työpöytä onkin. Teen itse harvoin töitä työpöydällä, sillä pöydällä on suht vähän tilaa läppärille enkä koskaan jaksa yhdistää näyttöä ja näppistä työkoneeseeni. 

Haaveissani on tällä hetkellä myös tilata itselleni Balmuirin Verona-kynttilänjalka, sillä minun piti saada kyseinen kynttilänjalka joululahjaksi työpaikkani kautta, mutta viime viikolla kuulin, että se jää haaveeksi. Olin saanut kynttilänjalan tilattua Delicardin verkkokaupasta ja odottelin tilaustani saapuvaksi yli kuukauden, sillä ensimmäinen mahdollinen toimituspäivä oli tammikuun lopussa, vaikka tein tilaukseni heti joulun jälkeen. Kun kynttilänjalka ei saapunutkaan sovittuna päivänä, soitin Delicardin asiakaspalveluun ja sieltä todettiin kylmästi, että joo ei näitä enää ole eikä näitä voi saada. Voit valita jonkun muun vaihtoehdon tilalle. Tästähän se riemu sitten repesi, kun vaihtoehdot eivät olleet Verona-kynttilänjalkaan verrattuna kovinkaan kummoisia, mutta valitsin lopulta tilalle Urbania Kubis-tuikkutalon ja saan mukaan lohdutukseksi pyyhkeitä. Tämä ei nyt mennyt ihan nappiin eikä tästä kokemuksesta jäänyt kyllä hyvä fiilis. Nyt kun olin tosiaan odottanut kovasti kynttilänjalkaa ja olin jo suunnitellut sille paikan, se on sitten tilattava itse.
  1. Ihana sisustuspostaus, teillä on kyllä niin nättiä kuvien perusteella! *.* H&M Homessa pitäisi tän postauksen perusteella todellakin vierailla, siellä näyttää olevan aivan ihania juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, siellä on vaikka mitä ihanaa! :) Nämä kaikki ihanat vaan loppuu ihan supernopeasti eli kannattaa olla nopea 💕

      Poista
  2. Nuo Hennesin sisustusjutut on kyllä aivan ihania <3 Oon huomannut saman, että kivat loppuu sieltä todella nopeasti :D

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives