Dumle-lumihiutalejoulutortut ovat olleet jo pari vuotta oma suosikkini joulun herkuista ja halusinkin nostaa ohjeen näihin myös tänne blogiini. Kokeilin Dumle-lumihiutalejoulutorttuja ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten ja sittemmin Dumle-joulutortut ovat jääneet perinteeksi ainakin meillä. Leivon näitä usein myös kylään tuliaisiksi tai töihin työkavereiden piristykseksi. Rakastan myös tavallisia joulutorttuja luumuhillolla, mutta Dumle toimii täytteenä myös erinomaisesti!
En ole itse kova leipomaan, mutta joulutortut ovat onneksi helppoja ja suht nopeita tehdä. Lumihiutaleen muodon tekemisessä kestää hieman perinteistä mallia kauemmin, mutta mahdotonta tämä homma ei missään nimessä ole. Dumle-joulutortuissa muoto on kuitenkin yksi tärkeä seikka, sillä uuniin laitettaessa suklaa sulaa (shocking!), joten lumihiutaleen muoto pitää suklaan paremmin sisällään verrattuna perinteiseen tähtimuotoon. Tähdenmuotoisessa tortussa suklaa sulaa valitettavasti ulos leivoksesta, joten lopputulos ei ole näin nätisti sanottuna niin kaunis
DUMLE-LUMIHIUTALEJOULUTORTUT