KIRJOITTAJA BLOGIN TAKANA – KUKA MINÄ OLEN?

Halusin myös esittäytyä heti teille tämän Kirjoittaja blogin takana – kuka minä olen?!-postauksen myötä, joten tähän postaukseen olenkin koostanut vapaamuotoisen sepostuksen siitä, kuka minä oikein olenkaan. Vaikka olenkin bloggaillut jo pitkään niin olen varmasti monelle uusi tuttavuus. Kurkataas tarkemmin kuka olen ja millainen taustani bloggaajana on!

Nimeni on Camilla ja minua kutsutaan myös Camiksi. Ikää on kertynyt mittariin 32 vuotta, mutta aikuiseksi en itseäni vielä koe. Instagramista minut löytää nimimerkillä @pinxedful, joka onkin peruja legendaarisesta Irc-Galleriasta. Olen aloittanut bloggaamisen jo melkein 10 vuotta sitten, mutta täällä Vaikuttajamedialla olen aivan uusi ?  Olen itse aivan superinnoissani siitä, että sain mahdollisuuden tulla bloggaamaan tänne ja toivonkin saavani tästä uutta boostia rakkaaseen harrastukseeni. Koska olen bloggaillut niin pitkään, matkan varrelle on osunut hiljaisempia kausia, mutta vastaavasti myös erittäin aktiivisia kausia. Koronavuoden aikana bloggaaminen on jäänyt vähemmälle, sillä olen kokenut ettei minulla ole ollut kauheasti kirjoitettavaa. Nyt kun elämä pyörii pääosin vain kotona, mitään hirvittävän erikoista elämässä ei tapahdu.

BLOGI JA TYÖNTEKO

Bloggaamisen aloitin maaliskuussa 2011, sillä olin pitkällä sairauslomalla selkämurtuman vuoksi. Tiedossa oli ainakin kuusi pitkää viikkoa kotona, joten kaipasin kovasti tekemistä saikulle. Muistan lukeneeni Linda Juholan PS. I love fashion-blogia jo silloin ja Lindan blogista innostuneena uskaltauduin itsekin kokeilemaan bloggaamista. En silloin osannut aavistaakaan, että vielä tänäkin päivänä bloggaisin saati sitä, että bloggaamisesta ja ylipäänsä somesta kehkeytyy näin iso juttu. Oman blogin myötä olen oppinut mm. kirjoittamaan paremmin sekä olen oppinut myös valokuvaamaan. Olen oppinut myös arvokkaita taitoja päivätyöhöni yhteistöiden kautta sekä olen löytänyt sisältäni myös hivenen yrittäjyyttä, vaikka olen aina vannonut että yrittäjää minusta ei tule.

Vaikka olenkin bloggaillut kauan, päätyöni tämä ei ole eikä tule olemaankaan tulevaisuudessa. Päivätyökseni toimin asiantuntijana IT-alalla, joka onkin kutsumusammattini. Olen pelannut teini-iästä asti paljon tietokoneella ja harrastuneisuus onkin tuonut minut aikoinaan IT-alalle. Olen ollut järjestämässä mm. Assembly- ja Dreamhack-verkkopelitapahtumia sekä toiminut vapaaehtoisena Jääkiekon MM-kisoissa IT-tiimissä. Tällä hetkellä en enää pelaa itse niin aktiivisesti, mutta eSportsia seuraan edelleen silloin tällöin.

PERHE JA VAPAA-AIKA

Perheeseeni kuuluu aviomies sekä pian 4-vuotias tyttäremme. Asustelemme Helsingissä, mutta olen syntynyt Raahessa. Olen ehtinyt asua myös Oulussa, Espoossa sekä Tampereella ja olenkin ylpeä siitä, että olen hieman pohjoisemmasta kotoisin. Olen kuitenkin asunut pääkaupunkiseudulla niin kauan, ettei Oulun murre enää juuri kuulu puheessani, paitsi silloin kun sanon meneväni pahki johonkin. Tämä sana hämmentää monia täällä seudulla ?  Lemmikkejä meillä ei tällä hetkellä ole, mutta olen pohjimmiltani kissaihminen ja toivon vielä joskus saavani olla kisuvauvan äiti ? Kerrottakoon myös pienenä lisäfaktana, etten omista ajokorttia enkä suunnitelekaan ajokortin hankkimista! Olen nynny enkä uskalla ajaa tai edes opetella ajamaan. Kaikkien kannalta on parempi, jos säilyn autossa vain matkustajana. En usko ajamisen olevan teknisesti vaikeaa, en vain uskalla ajaa.

Vapaa-ajallani harrastan myös Megazonea, jonka olen aloittanut jo vuonna 2005. Olen osallistunut myös useisiin kansainvälisiin kilpailuihin ja löytyy palkintokaapistani muutama mitalikin. Tällä hetkellä zoneharrastus on tosin tauolla, mutta toivon kovasti että tilanne helpottaisi ja pääsisin itsekin taas pelailemaan. Inhoan juoksemista, mutta zonessa en huomaa juoksevani. Tosin sääntöjen puitteissa juokseminen ei toki ole sallittuakaan, mutta ”nopeasti liikkuminen” on sallittua. Suosittelen kokeilemaan Megazonea treeninä!

koristepatsas sisustuksessa

Blogissani käsittelen suht kevyitä aiheita, sillä tämä on minulle paikka olla luova ja haluan keskittyä elämän positiivisiin asioihin. Tykkään kovasti seurata muotia ja sisustusta, joten nämä aiheet näkyvät varmasti blogissani paljon. Kokeilen mielelläni myös erilaisia kosmetiikkatuotteita, joten tulet varmasti löytämään myös kauneuteen keskittyviä postauksia blogistani. Kierrätys ja kirppistely on myös itselleni tärkeä asia, joten myös second hand-hankinnat ovat paljon esillä somekanavissani. Lapsiperhearki taasen ei näy liiemmin somessani, sillä en julkaise tyttärestämme tunnistettavia kuvia somessa enkä käytä edes hänen etunimeään.

Suosikkiruokani ovat sushi ja siivet tai kuten mieheni kommentoisi, soija sekä SiipiWeikkojen siipikastike. Voisin elää pelkästään näillä sekä Pepsi Maxilla. Kulutan myös aivan liikaa energiajuomia sekä kahvia. Leffoja en yleensä jaksa katsoa, sillä olen enemmän sarjojen perään. Pohjoismaiden Paratiisihotellit (ei Suomi) ovat omia kestosuosikkejani hömppäsarjoista sekä tällä hetkellä katson myös The Flight Attendant-sarjaa HBO:lta. Katsoin vähän aikaa sitten myös Lupinin Netflixistä ja tulisipa sarjasta lisää jaksoja jo pian.

Toivottavasti tämä teksti avasi teille paremmin sitä kuka kirjoittaja tämän blogin takana on ja kuka minä olen sekä tervetuloa blogini pariin 💕

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives