Olin tämän viikon keskiviikkona pitkästä aikaa toimistolla ja sehän tarkoitti tietysti myös sitä, että ensimmäistä kertaa kuukausiin ulko-ovesta piti poistua kunnolla ihmisten ilmoille. Kävin toimistolla viimeksi helmikuun alussa, eli melkein 4 kuukautta ehti kulua välissä. Tiimini on kenties palaamassa toimistolle edes joskus vasta kesälomien jälkeen eli vielä tovin saan viettää työpäiväni täysin etänä. Etätyöskentely ei haittaa itseäni lainkaan, sillä arki rullaa kaikin puolin jouhevammin, kun teen töitä ainoastaan kotoa käsin. Tämän päivän asun teemana oli yhdistää normaalia kotipukeutumistani toimistopukeutumiseen, joten tästä syystä teema on tällä kertaa ”näin yhdistät treenihousut jakkuun”.
Käytän itse paljon treenihousuja ja ne löytyvätkin jalastani päivästä toiseen. Suosin treenihousuissa sekä ICANIWILLin sekä Aim’nin housuja. Kummallakin treenihousumerkillä on oma tyylinsä tehdä housuja ja Aim’nin ribatut housut varmasti moni tietääkin. ICIWin valikoimasta taasen löytyy hieman ”urheilullisempaa” treenivaatetta, kun taas Aim’nin vaatteet ovat enemmän sekä toki treenaamiseen että yleiseen oleiluun tehtyjä.
OMA TYYLI LÖYTYNYT JA TARINA VAALEANPUNAISEN JAKUN TAKANA
Asussa näkyy oma lempivärini, joka on tietysti vaaleanpunainen ? Minulla oli joskus teininäkin vaaleanpunainen kausi, mutta väri näyttää tulleen pysyväksi osaksi pukeutumistani ja sehän ei haittaa. Olen siis löytänyt oman tyylini perustan, joka perustuu selkeästi hennon vaaleanpunaiseen. Tykkään ennen kaikkea mukavasta pukeutumisesta enkä halua pukeutua huonosti istuviin tai liian napakkaa materiaalia oleviin vaatteisiin. Esimerkiksi perinteiset farkut ilman strechiä ovat inhokkivaatteitani, mutta en myöskään tykkää farkuista, jotka eivät ole pillimalliset. Ahdistun myös siitä, jos farkut ovat liian löysät!
Löysin tämän kauniin Vero Modan jakun pari vuotta sitten mökkimme lähellä sijaitsevalta kirpparilta 5 euron hintaan ja tästä jakusta onkin tullut yksi luottovaatteistani. Olen laittanut omia vanhoja jakkujani ahkerasti kierrätykseen, mutta tästä jakusta tuskin luovun kovin helpolla. Toivottavasti menemme jälleen juhannuksena mökille, jotta pääsen käymään myös mökkikirpparilla. Sieltä olen tehnyt aina hyviä löytöjä ja viime vuonna löysin prinsessalle paljon ihania Newbien mekkoja. Kyseessä on siis Tuulosen kirppis ja löytö-niminen kirppari, joka sijaitsee kauppakeskus Tuulosessa Hämeenlinnassa.
Summa summarum, näin yhdistät treenihousut jakkuun! Mitä sinä pidät tästä asusta ja toimiiko treenihousut mielestäsi myös tällaisina housuina?