Viikonloput ovat jo pitkään olleet suosikkejani ja niin oli myös tämäkin viikonloppu, mutta erikoisemmaksi viikonlopun teki toki äitienpäivä. Äitienpäivä on nykyään yksittäisistä päivistä se suosikkini, sillä en tiedä mitään parempaa kuin se, että saan olla aivan ihanan pienen prinsessan äiti. Olen erittäin läheinen oman tyttäreni kanssa ja hän onkin ehdottomasti se kaikista tärkein ja rakkain ihminen itselleni ? Äitiys on muuttanut itseäni paljon ja mielestäni pelkästään positiiviseen suuntaan. Ehdin viikonloppuna näkemään myös omaa äitiäni, joka kävi pitkästä aikaa meidän suunnilla kylässä ja nämä kuvat ovatkin jälleen hänen käsialaansa. Tässä siis päivän asu viikonlopulta!
Tämä asu on valittu ennenkaikkea käytännöllisyys edellä, sillä asu on rento, mutta kuitenkin tyylikäs. Tiesin meidän olevan menossa pidemmälle kävelylenkille, joten valitsin tarkoituksella jalkaan mukavat housut (Freddyt) sekä hyvät lenkkarit (Aim’n). Asun neule on hankittu hieman yli vuosi sitten Reservedistä ja se onkin yksi lempivaatteistani. Käytin tätä neuletta mm. työhaastattelussani silloin, kun minut palkattiin nykyiseen työhöni. Hiuspanta on tilattu H&M ja takki löytyy Bubbleroomilta. Näin hieman erikoisemman tilanteen kunniaksi kasvoilla on myös meikkiä pitkästä aikaa!
Meikkaaminen ja ylipäänsä paremmin pukeutuminen on jotain, mitä ei ihan joka päivä tulekaan tehtyä. Itselläni etätyötä on takana jo reilusti yli vuosi, mutta itselleni täysi etätyö sopii oikein hyvin. Arkeen jää niin paljon enemmän aikaa, kun työmatkaan ei kulu aikaa ja mm. lapsen vieminen onnistuu saumattomasti, sillä aamuisin ei tarvitse kauheasti elää tietyn aikataulun mukaan. Aina ennen piti ottaa huomioon, että ehtisin toimistolle edes ennen klo 9, sillä kauheasti myöhemmäksi päivän ensimmäisiä palavereja ei saa lykättyä. Nyt onneksi tosin työpaikan vaihdokseni myötä työmatkani lyheni noin 20 minuuttiin vaikka kuljenkin työmatkani julkisilla.
Tällainen oli tämä päivän asu viikonlopulta. Onko asu mieleinen ja onko korona muuttanut omia pukeutumistottumuksiasi?