Kävimme pari viikkoa sitten työpaikkani kanssa viettämässä hieman aikaa yhdessä livenä ja ohjelmassa oli ruskaretki Vanhankaupunginkoskelle. En ollut käynyt Vanhankaupunginkoskella aiemmin, mutta olin aina halunnut käydä siellä, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää ja rakastan kaikkia koskia. Oma suosikkipaikkani onkin läheinen Kirkonkylänkoski, jota käyn ihailemassa säännöllisesti lenkillä.
Nuorempana luonto ja ulkoilu olivat jotain sellaista, mitä en todellakaan osannut arvostaa ja aina kun äitini yritti raahata minua esimerkiksi Luukkiin, kieltäydyin enkä aina ihan niin kohteliaasti! Onneksi oma tyttäreni on tällä hetkellä erittäin innoissaan ulkoilusta ja erilaisista koskista ja meillä onkin tänään suunnitelmissa josko päästäisiin tekemään ruskaretki Vanhankaupunginkoskelle uudestaan oman perheen kanssa.
RUSKARETKI VANHANKAUPUNGINKOSKELLE
Pari viikkoa sitten ruska oli todella kaunis ja onneksi meille sattui myös erinomainen ulkoilusää. Kävelimme yhdessä porukalla Vanhankaupunginlahden ympäri ja välillä vauhti oli niin sukkela, että kun pysähtyi hetkeksi kuvaamaan, sai juosta muun joukon kiinni. Onneksi kuitenkin sinnikkäästi kuvasin ja juoksentelin, sillä olisihan se ollut vääryys vain kiitää ohi näistä upeista maisemista. Kuulimme samalla hieman vanhan Helsingin historiasta. Kävimme myös Helsingin perustuskivellä. Helsingin ”keskusta” on tuohon aikaan ollut melko eri paikalla kuin nykyisin.
Kävimme kävelemässä myös Annalan puistossa ja ihailimme Annalan huvilaa, jonka lähistöllä nautimme eväät. Eväiden jälkeen kävimme tutkimassa myös hieman pitkospuita, jotka vievät Lammassaareen sekä kävimme tarkistamassa läheisen piilokojun. Lammassaari on myös paikka, jossa haluan käydä joskus paremmalla ajalla, sillä en ole sielläkään päässyt käymään kunnolla.