VUODEN 2021 PÄÄSIÄINEN

En yleensä ole viettänyt pääsiäistä mitenkään erikoisesti, mutta tänä vuonna haluan hieman koristella kotia pupuin, maalatuin munin sekä kasvatimme myös pääsiäisruohon. Terassille hankin narsisseja, joita onneksi löysin kovan etsimisen jälkeen ja nyt vuoden 2021 pääsiäinen näyttääkin oikein hyvältä ? Olohuoneeseen ostimme jättimäisen kimpun keltaisia tulppaaneja, vaikka keltainen väri ei olekaan suosikkejani.

Aikaisempina vuosina pääsiäinen on tarkoittanut lähinnä ylimääräisiä vapaapäiviä ja olen käyttänyt ajan hyödykseni ja käynyt perinteisesti isälläni Raahessa. Tänä vuonna emme matkustele minnekään, mutta nautimme silti näistä ylimääräisistä vapaista. Eilen vapauduin töistä jo 12 jälkeen, sillä meillä oli kaikilla lyhennetty 5 tunnin työpäivä ja muutama ylimääräinen tuntikin teki ihmeitä tähän viikkoon. Sain (yrittää) nukkua päiväunet ja kävin juoksemassa 5 kilometrin lenkin ennen kuin hain prinsessan päiväkodista.

LEIPOMISTA TIEDOSSA

Pääsiäisenä meidän on tarkoituksemme leipoa pieni täytekakku, jollaista en ole koskaan aiemmin tehnyt. Olemme myös hankkineet paljon pääsiäismunia sekä syöneet niitä jo hyvän määrän ennen pääsiäistä, hupsista! Virpominen jäi meiltä kokonaan välistä enkä ehkä edes niin välitä tästä perinteestä. Nyt korona-aikana elämän pienetkin ilot tuntuvat tärkeämmiltä kuin aiemmin ja haluan ottaa juhlapyhistä kaiken irti. Tarkoitus on myös kokkailla jotain hyvää viikonlopun aikana ja ladata ylipäänsä akkuja näiden neljän päivän aikana.

Koronastressi ja ahdistus on ollut itselläni melko kova viimeaikoina, sillä päiväkodissamme oli tautitapauksia, mutta vältyimme itse onneksi altistukselta. Kyseessä oli ensimmäinen läheltä piti-tilanne kohdallamme tämän pandemian aikana ja toivottavasti myös viimeinen. Itselläni alkaa olla voimat aika loppu tämän homman suhteen, mutta pakkohan se on siitä huolimatta jaksaa vaikka mieli ei enää tekisikään. Toivoisin kyllä silti Suomen hallitukselta ryhdikkäämpää otetta tähän hommaan, kuin tätä jatkuvaa edestakaisin veivaamista, jossa ei ole mitään järkeä.

Tänään meillä on suunnitelmissa käydä kävelylenkillä ja suuntaammekin ulos aivan piakkoin. Olen nauttinut keväästä todella paljon ja iloitsen siitä, että into juoksemiseen ja lenkkeilyyn on taas löytänyt. Juokseminen on edelleen kyllä aivan yhtä kamalaa kuin ennenkin, mutta haluan panostaa kuntoni kohottamiseen. Entinen työkaverini on onneksi muuttanut aivan naapuriimme, joten hänestä saan jatkosta lenkkiseuraa aina välillä ?

Viettäkää oikein ihana vuoden 2021 pääsiäinen 

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives