DENMAN X BRIDGERTON – PITKÄSTÄ AIKAA PR-TILAISUUDESSA

 Eilen itselläni oli niin kiva päivä, sillä tiedossa oli pitkästä aikaa pr-tilaisuus. Olen käynyt pressitilaisuudessa viimeksi ennen joulua, sillä koronatilanteen takia kaikki livetapahtumat ovat olleet tauolla jo parisen vuotta. Aina välissä on voitu järjestää tilaisuus siellä ja tilaisuus täällä, mutta pääosin pressitkin on vedetty virtuaalisesti. Osallistuin eilen Denman x Bridgerton tilaisuuteen, joka järjestettiin Kämpin peilisalissa. En ollut aiemmin käynyt peilisalissa ja siis vau, miten näyttävä tila se oli! Huonekorkeus oli valtava ja tila houkui vanhanajan arvokkuutta ja tyyliä.


DENMAN X BRIDGERTON

Bridgerton oli sarjana kevään 2021 ilmiö, joka kohahdutti rohkeilla kohtauksillaan ja ihastutti kauniilla puvustuksellaan, jossa jokainen yksityiskohta oli mietitty tarkkaan. Bridgerton on sarja, jota kannattaa katsoa nimenomaan sarjan visuaalisuuden vuoksi ja sarjahan löytyy Netflixistä. Sarjan toinen tuotantokausi starttasi eilen, joten jos tykkäsit sarjasta, ei kun uuden kauden kimppuun!

Denman on perustettu yli 80 vuotta sitten ja brändi on edelleen yksi hiustuotteiden edelläkävijä. Denmanin perustaja John Denman Dean toi uuden materiaalin nylonin mukanaan New Yorkista ja hän keksi käyttää uutta materiaalia hiusharjoissa. Bridgeronin upeiden kampausten teossa on käytetty Denmanin hiusharjoja. Mikäli haluat testata Denmanin harjoja, harjoja löytyy mm. *Kicksin valikoimasta. Meillä on ollut käytössä *Denmanin muotoiluharja, josta olen pitänyt kovasti. Tapahtumasta saimme testiin myös Denmanin *Paddle Brushin, *piikkikamman sekä *Tangle Tamer Gentlen.

  

Kiitos vielä kerran ihanasta tapahtumasta ja postailen asukuvia sitten erikseen toisessa postauksessa.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives