ENSIKURKISTUS UUDEN KODIN SISÄTILOIHIN

 Pääsimme viime kuun lopussa käymään ensimmäistä kertaa uuden kotimme sisään ja luvassa oli ensikurkistus uuden kodin sisätiloihin. Asumme sen verran lähellä raksaa, että olen rakennusprojektin aikana käynyt säännöllisesti kurkkimassa tontin laidalla että mites raksa etenee. Saamme toki rakennuttajalta kuukausittain raportin työmaan edistymisestä kuvineen ja tammikuun jälkeen raksalla ei olekaan ulkoisesti tapahtunut mitään, sillä taloelementit olivat silloin paikoillaan.

Nyt pääsimme kuitenkin käymään ensimmäistä kertaa sisällä ensimmäistä kertaa. Alunperin visiitin oli tarkoitus tapahtua jo toukokuun lopussa, mutta asuntojen väliseinien äänieristyksessä havaittiin sisäisessä valvonnassa puutteita ja nuo puutteet tietysti korjattiin heti.



UUDEN KODIN TERASSI

Aloitetaan kotikierros kuitenkin asunnon ulkopuolelta ja kurkataan meidän uuden kotimme takaterassi ihan ensimmäiseksi. Asuntomme on onneksi jälleen päätyasunto ja asuntoa varatessamme saimmekin itseasiassa valita, että otammeko tämän vai seinänaapurin asunnon. Päätös oli helppo, sillä totta kai otamme mieluummin päätyasunnon kuin väliasunnon. Päätyasunto tarkoittaa myös neljää ylimääräistä ikkunaa asunnossa ja tästä olen erityisen iloinen. On ihanaa saada keittiöön ruokapöydän päätyyn ikkuna sekä myös esimerkiksi saunaan.

Uuden kotimme terassi tulee olemaan reilusti isompi kuin nykyisen kotimme terassi, mutta nurmialue on pienempi. Uuden pihamme ympärille tulee myös puuaidat ja terassiosuuteen hieman korkeammat näkösuoja-aidat. Sain myös kaupanteon yhteydessä neuvoteltua meidän aitaan portin, jotta lapset voivat kulkea pihaltamme aidan toisella puolella sijaitsevalle leikkipaikalle.

Alunperin pihojen ei ollut tarkoitus olla täysin aidattuja, mikä on mielestäni aivan älytön trendi tällä hetkellä. Jokaiselle on kuitenkin määritetty täysin oma piha, johon muilla ei ole asiaa, mutta silti pihat jätettäisiin ilman näkyviä aitoja. Sama juttu oli meidän nykyisessä asunnossakin, mutta onneksi rakennuttaja rajasi kuitenkin pihat edes tuijilla lopulta. Oman pihan kuuluu mielestäni olla sellainen, että siinä saa olla aivan rauhassa.

Terassimme yläpuolella on kaunis pergola, johon tulee lasikate, jonka sai ostaa erikseen. Käsittääkseni kukaan osakkaista ei kuitenkaan jättänyt katetta hankkimatta, joten asunnoista tulee tältä osin täysin yhtenäiset. Lasikatteen lisähinta taisi olla noin 2800 euron luokkaa.

Terassimme suunta on länteen, joten saamme nauttia ilta-auringosta omalla terassillamme. Terassin yläpuolella on meidän vanhempien makuuhuoneen ikkunat sekä vaatehuoneen ikkuna.

ETEINEN JA ALAKERRAN KYLPYHUONE

Siirrytääs seuraavaksi sisätiloihin ja kurkataan tuleva eteisemme sekä alakerran kylpyhuone. Etuovemme puolelle tulee myös pieni terassi sekä 5m2 oma varasto, mutta terassi on kuitenkin kooltaan niin pieni ettei siinä voi varsinaisesti säilyttää mitään pyörää kummempaa. Ilahduin kovasti siitä, että ulko-ovessamme tulee olemaan paljon pieniä ikkunoita, joista eteiseemme tulee edes hieman luonnonvaloa.

Eteiseen tulee liukuovikaapisto kuvasta katsottuna oikealle ja käynti alakerran kylpyhuoneeseen on vasemmalla. Eteisen lattia tulee olemaan laatoitettu, joka on lapsiperheessä ehdoton käytännön plussa. Valitsimme eteiseen suht samantyylistä tummanharmaata laattaa kuin kylpyhuoneeseenkin ja laatat tulevat lattiaan tiililadonnalla vaakatasossa. Rakennuttaja ehdotti alunperin ladontaa parketin suuntaisesti, mutta meistä ajatus tuntui kuitenkin epäloogiselta.

Sekä ala- että yläkerran kylpyhuoneet ovat perusilmeeltään samanlaisia, sillä valitsimme samat laatat sekä lattiaan että seiniin. Seiniin tulee kaunis marmorikuvioinen laatta sekä lattia tulee olemaan tummanharmaa. Kylpyhuoneiden kalusteet tulevat olemaan mustat ja myös alakerran kylpyhuoneessa on suihku. Myös siivouskaappi on sijoitettu alakerran kylpyhuoneeseen ja se tulee heti ovesta katsottuna oikealle. Suihkun paikka on vasemmassa nurkassa ja wc-istuin tulee suihkuseinän toiselle puolelle.

 

KEITTIÖ JA OLOHUONE

Keittiö ja olohuone sijaitsevat molemmat alakerrassa ja ne ovat yhtä avointa tilaa. Keittiö tulee eteisestä katsottuna heti oikealle kylpyhuoneen seinän taakse ja olohuone jatkuu keittiösaarekkeen takaa yhtenä avoimena tilana. Hankimme muutostyönä keittiöön sekä täyskorkean jääkaapin että pakastimen, sillä neljän hengen perheelle yksi jääkaappipakastin on aivan liian pieni. Isot kodinkoneet tulevat kylpyhuoneen vastaiselle seinälle ja myös vesipiste sekä astianpesukone sijaitsevat samalla puolen. Keittotaso sekä uuni tulevat saarekkeeseen ja saarekkeen yläpuolelle tulee tyylikäs musta liesituuletin.

Keittiön tasoista tulee marmoriset ja pesupisteen ja yläkaapiston välinen tila tulee olemaan kaakeloitu. Keittiön kaapit tulevat olemaan valkoiset ja vetimet ovat mustat. Halusin myös ehdottomasti jälleen mustan pesualtaan ja myös hana tulee olemaan musta.

Alakerran päädyssä näkyvä ikkuna tulee ruokailutilan kohdalle, joka on suunniteltu keittiösaarekkeen toiselle puolelle. Meillä on tällä hetkellä pyöreä ruokapöytä, mutta haaveilen pöydän vaihtamisesta takaisin suorakaiteen muotoiseen. Haluaisin kovasti lankkupöydän, mutta mahdollisen hankinnan teen vasta sitten kun näen kunnolla miltä tuleva alakertamme näyttää kiinteine kalusteineen. Uudessa keittiössämme tulee myös oletettavasti olemaan hieman vähemmän säilytystilaa, mutta olen jo karsinut tehokkaasti keittiöstämme astioita ja turhaa tavaraa pois kuten toki muualtakin kodistamme. En halua uuteen kotiimme mitään ylimääräistä.

Olohuoneemme sijaitsee tosiaan takaterassia vasten ja olohuoneessamme on iso ikkuna ja myös terassin ovi tulee olemaan lasinen. Meillä on vahvassa harkinnassa uusi telkkari uuteen kotiimme, sillä enää tv-tasomme ei tule sijoittumaan portaiden alle. Muutoin tämä on ollut erittäin ok, mutta emme ole pystyneet kasvattamaan telkkarin koko 65″ enää isommaksi, sillä isompi telkkari ei mahtuisi portaiden alle. Tiedossa on myös uuden sohvan hankkiminen, sillä asuntomme on peilikuva nykyisestä emmekä saa nykyisen sohvamme divaaniosaa käännettyä.

 

MAKUUHUONEET

Uuteen kotiimme tulee kolme makuuhuonetta, joten makkareiden lukumäärä kasvaa nykyisestä yhdellä. Tyttäremme huoneesta tulee hieman isompi kuin hänen nykyisestä huoneestaan ja hänen makkarinsa näyttikin näin rakennusvaiheessa ehdottomasti parhaalta. Hänen huoneeseensa tulee myös pieni tuuletusikkuna päätyasuntomme ansiosta sekä huoneeseen tulee kolme liukuovikaappia. Kalevin huoneesta tulee hieman pienempi kuin isosiskonsa huoneesta, mutta tuleva huone on samankokoinen kuin neidin nykyinen huone.

Meidän vanhempien makuuhuone vaikutti näin rakennusvaiheessa yllättävän pieneltä, mutta huoneemme yhteydessä on myös vaatehuone eli meidän makkariin ei tule erillisiä kaappeja. Meidän huoneessa ikkunat ovat lattiasta kattoon ja oikeanpuoleinen ovi on ranskalainen parveke. Makkarimme sijaitsee takaterassimme puolella ja ilta-aurinko paistaa meidän huoneeseemme.

Olemme tilanneet muutostyönä sähköpaikkavarauksen viilentävälle ilmalämpöpumpulle, jonka tulemme sijoittamaan yläkerran aulaan nykyisen kotimme tavoin. Läpivienti tullaan tekemään meidän makuuhuoneemme seinän poikki, joten seinäämme täytyy hieman ”maisemoida”, jotta putkisto ei näkyisi niin rumasti.

 

SAUNA JA YLÄKERRAN KYLPYHUONE

Yläkertaan meille tulee myös sauna sekä toinen kylpyhuone. Kalusteet ja laatat ovat muuten samat kuin alakerrassakin, mutta yläkertaan otimme pelkän peilin sijaan peilikaapin pesupisteen yläpuolelle. Kylppäriin tulee tilavaraus pesutornille ja meille tulee myös pyykkikaappi, jollaista meillä ei tällä hetkellä ole.

Saunasta tulee kaunis lasiseinäinen sauna, jossa kiukaana toimii pilarikiuas. Tällä hetkellä meillä ei ole saunaa ja odotankin kovasti, että pääsen taas saunomaan. Edellisessä kodissamme oli sauna, mutta siinä tuli saunottua oikeastaan vain kerran viikkoon ja se oli suurin syy miksi emme aikoinaan valinneet saunaa nykyiseen kotiimme. Sauna olisi ollut pois säilytystilasta ja koimme, että säilytystila on parempi pienen kasvavan perheen tarpeisiin. Nyt kun saamme joka tapauksessa 5m2 varaston sekä vaatehuoneen, sauna on pelkkää plussaa.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives