LAPSIMESSUT 2022

Viime viikonloppuna järjestettiin kevään hauskin tapahtuma, sillä Lapsimessut 2022 valtasivat Helsingin Messukeskuksen. Lapsimessut järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019 ja tyttäremme syntymän jälkeen olen käynyt messuilla vuosittain. Olen aina tykännyt Lapsimessuista tapahtumana, vaikka kieltämättä ennen äidiksi tuloa ajattelinkin, että voi apua mikä tapahtuma ja tuonnehan minä en mene. Noh, ne ajat ovat muuttuneet ja nykyään odotan Lapsimessuja kovasti. Etenkin tänä vuonna odotin tapahtumaan erityisen paljon, sillä tulevan pienokaisen vuoksi halusin ehdottomasti vierailla Lapsimessuilla sillä ajatuksella, että pääsisin tutustumaan mm. vaunu- ja turvakaukalouutuuksiin sekä tietysti tutkimaan erilaisia vaateosastoja.

Suuntasin itse messuille lauantaina 15.30 jälkeen ja messuilla olikin ihanan rauhallista jo tuohon aikaan. Todella moni sanoi vierailleensa messuilla jo aamulla ja silloin oli ainakin kuulemani perusteella ollut huomattavasti vilkkaampaa. Aluksi stressasin siitä, että riittääkö 2,5 tuntia messuiluun, mutta lopulta väsähdin jo noin klo 17 aikaan ja jouduin keräämään hetken voimia pressikeskuksessa, että jaksoin lähteä messuilta kohti kotia. Ylimääräinen painolasti teki siis tehtävänsä, mutta onneksi ehdin nähdä messuilla kaiken sen minkä halusinkin.


  

METSOLA

Ihan ensimmäisenä vierailin Metsolan pisteellä, joka tulikin messuilla vastaan ensimmäisenä. Tytöllämme on muutamia Metsolan asusteita ja tykkään kovasti Metsolan kuoseista vaatteissa. Metsolalla on myös ihanan hempeät värit ja päädyinkin tekemään muutamia ostoksia kummallekin lapselle Metsolalta. Haluan esitellä ostokset myöhemmin omassa postauksessa, joten en paljasta ostoksia vielä 🙂

 

BLAA

Blaa oli seuraava vierailtava piste ja Blaa onkin itselleni tuttu merkki. Emme tällä hetkellä omista Blaan vaatteita, mutta neiti on saanut Blaan laadukkaita vaatteita joskus lahjaksi. Myös Blaan kuosit olivat lumoavia, mutta tältä pisteeltä onnistuin poistumaan ilman ostoksia.

 

KAIKO

Kaiko on myös tuttu merkki, mutta ennen tätä lähinnä nimeltä. Tältä reissulta en enää selvinnyt tyhjin käsin ja paljastettakoon sen verran, että ostin lapsille Copper Bambi-kuosin vaatteita samisteluun. Löysin etenkin pienelle pojallemme jotain niin suloista, että en vain voinut vastustaa!

 

Tämän pisteen varsinaista omistajaa en valitettavasti muista, mutta tällä pisteellä iskin erityisesti silmäni Mushien tuotteisiin. Mushien tuotteita näkyikin paljon toki myös muilla pisteillä ja päätin, että kunhan vain aika koittaa niin haluan ehdottomasti meidän pojallemme tuon sateenkaaren muotoisen purulelun. Olisin muuten tämän jo ostanut, mutta koska täällä oli myynnissä vain tämä yksi kappale väärässä värissä, purulelu sai jäädä odottamaan.

BABYBOX

Kuten esikoisemme kohdalla, kävin nytkin hakemassa pienelle tulokkaallemme Babyboxin. Ilahduin kovasti boxista löytyvistä vaipoista sekä muista pienistä tarpeellisista tarvikkeista, joita tulemme tarvitsemaan vauvan kanssa. Nyt pienokaisella on sen verran vaippoja, että pärjäämme ensimmäiset hetket näillä.

 

VAUNUAITTA

Vaunuaitan pisteellä kävin tutustumassa vaunu-uutuuksiin ja olipahan muuten viidessä vuodessa tullut muutoksia! Tutkiskelin ja ihastelin aikana Cybexin uutuusvaunuja, jotka löytyvät nykyään monelta. ePriameissa ihmettelin sähköavusteisuutta ja onhan se melkoista, että vaunut keinuttavat itse itseään! Meidän esikoisellamme olivat käytössä Teutonian vaunut, mutta kulutimme vaunut tehokkaasti loppuun ennen kuopustamme.

       

PIENEMMÄT MERKIT MESSUILLA

Messuilla bongasin monta pienempää toimijaa, joiden pisteiltä bongasin paljon ihania kuoseja. Suurimmalta osalta pisteitä poistuin tyhjin käsin, mutta tarkoitus on tehdä tilaus ainakin pariin näistä ihanista nettikaupoista. Suunnitelmissa on tilata neidille nuo ihanat röyhelösukat Unavaatteelta, sillä messuilta en valitettavasti löytänyt enää neidin kokoa. Tämä olikin muuten jännä huomio, sillä monelta pisteeltä oli vaikeuksia löytää koko 122cm vaatteista, mutta muita kokoja tuntui olevan runsaasti.

 

WAUVAKAUPPA

Wauvakaupan pisteellä kävin myös hypistelemässä vaunuja sekä tutustumassa erilaisiin sittereihin. Täällä tutkin erityisesti Nunan tuotteita, joka olikin vielä uusi tuttavuus. Olen kuitenkin kuullut merkistä paljon hyvää ja se on ehdottomasti meidän harkintalistallamme tehdessämme vauvalle hankintoja.

     

GUGGUU

Viimeinen vierailtu piste oli Gugguu, joka ei varmasti esittelyjä kaipaa. Ette varmaankaan ylläty jos paljastan, että tein ostoksia Gugguulla. Itseeni vetoavat Gugguun kauniit värit ja teinkin kummallekin lapselle hankintoja täältä. Gugguulla tykkään erityisesti yksivärisistä vaatteista, joita hankin lapsille tälläkin kertaa.

Tapahtumana Lapsimessut 2022 oli erittäin onnistunut ja odotan jo kovasti, että pääsen taas ensi vuonna messuilemaan. Mites sinä, kävitkö Lapsimessuilla? 🙂

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives