Paljastin Instagramissani jo jonkin aikaa sitten, että odottamamme pienokainen edustaa miehistä sukupuolta eli meille tulee poika 💙 Saimme tietää vauvan sukupuolen rakenneultrassa, kun ultrauksen päätteeksi kätilö kysyi haluammeko tietää sukupuolen. Itselleni oli selvää, että halusin ehdottomasti tietää sukupuolen mikäli se olisi mahdollista. Sukupuolen tietäminen konkretisoi ainakin itselleni odotusta ja olinkin ollut malttamaton sen suhteen, että mahtaako sukupuoli edes näkyä rakenneultrassa. Jos sukupuoli ei olisi näkynyt, sitten olisimme vain saaneet elää jännityksessä. Esikoisestamme saimme 70/30 ”tyttölupauksen”, sillä hänellä oli ultrassa napanuora jalkojensa välissä. Kätilö totesi silloin, että ei sieltä kyllä mikään pilkota.
Rakenneultrassa saimme nähdä kiistattomat kuvatodisteet tulevan pienen sukupuolesta ja kätilökin kommentoi, että ei tämä tästä enää tytöksi muutu. Myös 3d/4d-ultrassa kätilö oli samaa mieltä, että pieni poikahan sieltä on tosiaan tulossa.
PIKKUVELI TIEDOSSA
Esikoisemme oli jo vuosia kinunnut pikkuveljeä ja hänellä olikin oma vaikutuksensa asiaan, että aloimme aikoinaan miettimään toista lasta. Pikkuveli oli neidille iloinen yllätys, vaikka jossain vaiheessa hän olikin vakuuttunut siitä että ”äiti, kyllä vauva on tyttö”. Prinsessa on tehnyt jo muutamia ostoksia tulevalle pikkuveljelleen ja olenkin osallistanut häntä erittäin mielelläni vauvan odotuksessa. Neiti on saanut hankkia pikkuveljelle unilelun, valita tutit sekä olen luvannut, että hän saa valita Vaunu-Aitasta pikkuveljelle ainakin hoitoalustan samalla, kun menemme hakemaan vaunuja sekä turvakaukaloa. Ostoslistalla on myös Stokken Tripp Trapp ja se onkin myös neidille tärkeää, että myös pikkuveli saa samanlaisen tuolin kuin hänelläkin on 💕 Lisäksi hankimme Tripp Trappiin myös Newborn Setin, sillä neidilläkin oli tuo käytössä.
Nyt kun lapsille tulee 5 vuotta ikäeroa, melkolailla kaikki on hankittava uudelleen, sillä ehdimme luonnollisesti myydä kaikki vanhat vauvatavarat tilanpuutteen vuoksi. Lisäksi tietysti esimerkiksi turvakaukalo olisi jo ikänsäkin puolesta pitänyt uusia tässä vaiheessa, sillä kaukalon suositeltu käyttöikä lienee yleensä maksimissaan 7 vuotta. Meidän edellinen kaukalo oli hankittu käytettynä, joten tästä syystä kaukalo oli syytä laittaa heti myös eteenpäin.
Itseäni on hieman jännittänyt poikavauva, sillä tyttö tuntui jotenkin ”luonnollisemmalta” hoitaa esikoisena. Toki vauva toimii samalla tavalla oli se sitten tyttö tai poika 🙊 Lisäksi tuleva synnytys on jännittänyt hieman, sillä edellinen synnytys käynnistyi pitkällä lapsivedenmenolla. Koko synnytysprosessi tapahtui siis edellisellä kerralla sairaalassa enkä joutunut odottelemaan kotona oikeaa hetkeä lähteä laitokselle. Muutoin tuleva synnytys ei jännitä, paitsi stressaan hieman siitä, että mihin esikoisemme menee hoitoon synnytyksen ajaksi. Haluaisin kovasti nimittäin mieheni tueksi synnytykseen tälläkin kertaa.