PÄIVÄ TYTTÄREN KANSSA HELSINGISSÄ

 Vietimme eilen laatuaikaa tyttäreni kanssa, sillä olemme molemmat lomalla tämän viikon. Tiedossa oli päivä tyttären kanssa Helsingissä ja olimmekin miettineet pientä erikoisohjelmaa tähän kivaan päivään. Suuntasimme matkaan jo heti aamusta, jotta mieheni sai jäädä rauhassa kotiin nukkumaan ja viettää myös omaa aikaa kotona ihan yksikseen. Hän kun käy työpaikallaan aina arkena, niin hänellä ei ole samaa mahdollisuutta oleilla yksin kotona kuin minulla.

Läksimme matkaan tosiaan heti aamusta ja olimmekin sopineet päivän ensimmäiset tärskyt Bloom Agencyn showroomille Punavuoreen. Päivän jännittävin kulkuneuvo oli ratikka eli tuttavallisemmin spåra, johon vaihdoimme heti Käpylässä ja ajoimme aivan päättärille asti. Matkalla saimme ihailla Helsingin kauniita maisemia sekä suunnittelimme, että visiitti luonnontieteelliseen museoon pitäisi toteuttaa piakkoin, kenties jopa ensi viikolla, jos/kun päiväkodit ovat lakossa. Mikäli lakko toteutuu, aiomme pitää neidin kotona, jotta varhaiskasvatusta kipeämmin tarvitsevilla on mahdollisuus viedä lapsi päivähoitoon.

Bloom Agency löytyi helposti ja saimme tutustua Nordic Beauty Importin tuotteisiin, joista suurin osa onkin jo meille tuttuja. Neiti ihastui kovasti Invisibobblen pantoihin ja taidankin joutua tilaamaan hänelle pari lasten hairhaloa. Saimme testiin muutamia tuotteita, jotka esittelen teille myöhemmin!

Bloomin visiitin jälkeen neiti bongasi viereiseltä tontilta leikkipuiston ja tokihan pysähdyimme sinne myös hetkeksi leikkimään. Olemme tehneet sopimuksen tyttäreni kanssa, että molemmille aina jotakin eli kun neiti lähtee äidin kanssa esimerkiksi pr-toimistoille, hänen kanssaan pysähdytään leikkipuistoon. Reilua eikö!



SPALT PR

Leikkipuiston jälkeen suuntasimme kävellen kohti Spaltin showroomia. Spaltilla on edustuksessaan muutamia suosikkibrändejäni ja etenkin Ida Wargin kauneustuotteet ovat olleet suosikkejani. Saimme käydä hakemassa testiin muutamia uutuuksia sekä saimme myös täydentää hieman varastoamme omista suosikeistamme. Etenkin Ida Wargin suihkumousset tuovat arkeen pientä luksusta ja suosittelen lämpimästi aivan jokaista Ida Wargin tuotetta!

Spaltilla tutustuimme myös Newportin uusiin sisustustuotteisiin ja saimmekin kotiinviemisiksi kauniin pääsiäiskranssin. Toivottavasti uskallan ripustaa sen oveen, sillä pelkään että tuuli rikkoo kranssissa olevat koristemunat. Lush on myös Spaltin edustuksessa oleva brändi ja Lushin hylly olikin niin herkullinen ? Saimme testiin mm. bathbombin sekä palashampoon sekä hoitoaineen.

  

Spaltilta jatkoimme matkaa kohti Stockmannia, jonne olimme sopineet lounastreffit serkkuni ja tyttäreni kummitädin kanssa. Onneksi hän laittoi meille aamulla viestiä meidän päivän suunnitelmistamme, jotta lounastreffit onnistuivat lennosta. Lounaspaikan valinta meinasi tuottaa päänvaivaa, sillä ei ollut helppo löytää ravintolaa, josta olisi saanut salaattia meille aikuisille ja esimerkiksi pastaa neidille. Onneksi Stockan 8. kerroksen Fazer Food Market oli sopiva paikka meille kaikilla ja suosittelenkin paikkaa pienen lapsen kanssa lounastavalle.

Ennen kuin lähdimme kotiin, koukkasimme vielä Akateemisen kirjakaupan kautta, jossa kävimme kuvaamassa ensi viikon kampanjaan materiaalia. Poikkesimme myös Marimekon myymälässä, sillä huomenna on tarkoitus käynnistää arvonta yhdessä kaverini Jennan kanssa, jossa yksi onnekas voittaa itselleen 50 euron lahjakortin Marimekolle. Kannattaa siis laittaa Instani @pinxedful jo nyt seurantaan ?

Päivä tyttären kanssa Helsingissä onnistui kaikin puolin yli odotusten ja juuri tällaisia päiviä halusinkin viettää lomalla ? Kunhan säät tästä vielä lämpenevät ja oma jaksaminen sallii sen, suuntaamme myös perinteiselle retkelle Löylyyn lohikeitolle

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives