SYKSYINEN PÄIVÄ HELSINGISSÄ

 Kävimme tämän viikon torstaina pienen pötkömme kanssa viettämässä aikaa hieman keskustassa ja vietettiinkin oikein ihana syksyinen päivä Helsingissä. Nautin erittäin paljon näistä alkusyksyn raikkaista ja aurinkoisista päivistä, sillä ne piristävät kummasti. Nuorempana inhosin sitä, kun äitini yritti raahata minua ulkoilemaan milloin minnekin, mutta niin vain raahaan nyt omia lapsiani samalla tavalla ulos. Tosin Kalevi on vielä niin pieni, ettei hän tietenkään ymmärrä sitä. Hän tuntuu kuitenkin nauttivan ulkoilmasta, sillä hän saattaa nukkua jopa kuuden tunnin päiväunia ulkosalla. Onneksi hän nukkuu mielellään myös paikallaan olevissa vaunuissa, joten ihan koko ajan ei tarvitse olla liikkeellä. Näin helppo vauva myös mahdollistaa kaikenlaisen touhuilun päivisin enkä jännitä lähteä hänen kanssaan esimerkiksi juurikin keskustaan.

Torstaina suuntasimme kohti Marsaanan pr-toimistoa, johon olimme saaneet kutsun Kicksin Day Spahan. Tarjolla olisi ollut aivan ihana kasvohoito, mutta en uskaltanut varata aikaa, sillä sen verran haemme vielä rytmiä etten uskalla sitoutua kamalan tiukkoihin aikatauluihin. Yleensä päivämme soljuvat suht samalla aikataululla, mutta toisaalta miksi aiheuttaa ylimääräistä stressiä aikatauluista. Huomaan nimittäin olevan sellainen persoona, joka stressaa aikatauluista ellei kaikki mene minuutilleen niin kuin olin kuvitellut.



KICKS DAY SPA

Kicksin Day Spassa ihana Sara otti meidät vastaan ja vaihdoimme jälleen kuulumiset. Piipahdimme Marsaanalla myös viime viikolla, joten keskustassa on tullut nyt liikuttua jonkin verran. Kicksin tapahtumassa sain tutustua esimerkiksi Monsun Span ihaniin uutuuksiin ja Monsunin uusi tuotesarja onkin jouluteemainen. Mikäs sen parempaa näin joulua rakastavalle tyypille 💕 Edellinen postaukseni muuten käsittelee vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalentereita, joten jos ne kiinnostavat niin käy ihmeessä lukemassa!

Monsunin uusi tuotesarja on nimeltään *Frosty Dawn ja tuotesarjaa myydään Kicksissä. Tuotesarja sisältää mm. käsivoiteen, vartalokuorinnan, käsisaippun sekä ihanan *Frosty Dawn-tuoksunkynttilän, joka tuoksuu ihanan vaniljaiselle. Tuoksukynttilä viimeistelee täydellisen spa-kokemuksen myös kotona.

 

Sain tutustua myös *Skintreatin uuteen käsivoiteeseen sekä Budgien ihanaan *avokado-pohjaiseen tuotesarjaan. Budgien uusi avocado-tuotesarja sisältää kasvovoiteen sekä geelin, silmänympärysvoiteen sekä puhdistustuotteita. Avokadoöljy sisältää runsaasti antioksidantteja, sillä on anti-inflammatorinen vaikutus, ja se suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Se pehmentää ja auttaa säilyttämään kosteuden ihossa.

Kotimatkalla teimme Kalevin kanssa vielä pienen lenkin, sillä kävelimme juna-asemalta kotiin. Soittelin samalla äitini kanssa, joka sai valitettavasti huonoja uutisia onkologilta, mutta nämä olivat valitettavasti odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Mieluusti olisin ottanut nämä uutiset vastaan vasta pitkän ajan päästä, mutta ei voi mitään. Onneksi kokeiltavia hoitokeinoja on vielä jäljellä 💕

Nyt viikonloppuna tiedossa on siivoilua, sillä pidämme huomenna ensimmäisen julkisen näytön asuntomme myyntiin liittyen. Juttelin rakennuttajamme kanssa ja heidän uusi kohteensa aivan kotimme vieressä oli kerännyt valtavasti kiinnostusta, joten toivon että kiinnostus kohdistuisi myös meidän kotiimme ja saisimme kotimme nopeasti kaupaksi. Ajat eivät toki ole ne parhaat, mutta toisaalta jos ei osta nyt niin milloin sitten? Eiköhän tämä vallitseva tilanne tule säilymään vielä vuosia.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives