Raskauteni alkaa olla loppumetreillä ja synnytys lähestyy vääjäämättä. Tänään raskaus on kestänyt 39 + 5, joten laskettu aika on aivan käsillä. Odotan malttamattomana, että syntyisiköhän Kalevi ennen lauantaita ja itselläni oli pitkään raskaudessa fiilis, että Kalevi syntyisi 38 + 5. Tuosta fiiliksestä Kalevi ei ollut samaa mieltä eikä tunnu olevan siitäkään samaa mieltä, että tänään olisi hyvä päivä syntyä. Isosiskonsa syntyi aikoinaan 39 + 5, joten olisi ollut hauska sattuma jos molemmat lapset olisivat ajoittaneet maailmaan tulonsa samoille päiville. Yhteneväisyytenä mainittakoon myös, että neidin kohdalla kärsin pahasta migreenistä 39 + 3 ja aivan sama homma oli Kalevinkin kanssa. Tosin neidistä huomasin lapsivesien menneen, nyt ei ole tapahtunut mitään eikä minkäänlaisia tuntemuksia ole edes ilmassa.
Lähestyvä synnytys ei jännitä eikä pelota oikeastaan millään tavalla, sillä odotan vain malttamattomana että saisin vihdoin pienen vauvamme rinnalle 💕 Tiedossa on, että synnytys tulee varmasti olemaan melkoinen rykäys ja nyt kun sen on jo kertaalleen kokenut, sitä odottaa ihan eri tavalla avoimin mielin. Esikoisemme synnytys sujui hyvin ja synnytyskokemus oli pääosin positiviinen, joten samaa odotan ja toivon toki nytkin. Toiveenani on synnyttää Naistenklinikalla mikäli se on vain mahdollista, mutta Jorvikaan ei ole huono vaihtoehto mikäli päädymme sinne. Esikoisemme syntyi Kätilöopistolla ja koin sen silloin mukavaksi paikaksi synnyttää. Kättäriä tosin ei nyt enää ole olemassa valitettavasti.
SUURIN PELKO SYNNYTYKSESSÄ
Suurin pelko synnytyksessä liittyy itselläni synnytyksen käynnistymiseen. Epätietoisuus synnytyksen ajankohdasta vaivaa minua sekä se jännittää, että miten pärjään mahdollisten supistusten kanssa kotona. Esikoisemme kohdalla synnytys käynnistyi tosiaan lapsivedenmenolla eivätkä supistukset alkaneet kotona, joten ne jouduttiin käynnistämään sairaalassa. Vaikka olen siis synnyttänyt aikaisemmin, kotona olosta synnytyksen aikana en siis omaa kokemusta. Jännitän myös, että osaanhan varmasti lähteä riittävän ajoissa (tai myöhään!) sairaalaan. Tosin monet ovat luvanneet, että kyllä minä sitten tiedän.
Synnytyksessä jännittää myös hieman se, etten voi olla aivan varma että mieheni pääsee mukaan. Meillä on kyllä muutama lapsenvahti ”standbyssä”, joten asian pitäisi järjestyä, mutta saanpahan tästäkin itselleni päänvaivaa silti.
Synnytys itse prosessina ei jännitä, sillä luotan olevani tosihetkellä hyvissä käsissä. Kuten ensimmäisessä synnytyksessäni, olen laatinut itselleni toivelistan synnytykseen, jota toivon noudatettavan mahdollisuuksien mukaan. Toivon mm. saavani kaikki lääkkeelliset kivunlievitykset ja esimerkiksi epiduraali edellisessä synnytyksessä oli aivan must. Viimeksi en saanut kokeilla ilokaasua, mutta nyt toivon pääseväni kokeilemaan sitäkin.
