TAMMIKUUN…

 Tammikuu jäi taakse ja vuoden alku onkin hujahtanut ohi todella nopeasti. Vaikka olenkin nauttinut talvesta ja etenkin lumesta suuresti, mieli kaipaa jo kovasti kevääseen. Nyt on kuitenkin aika kurkata tammikuun…

..FIILIS

No aika odottava! Yksi päivä keskellä tammikuuta oli melko keväinen ja ai että nautin siitä kyseisestä päivästä! Aurinko paistoi ja oli poikkeuksellisen lämmintä ? Ulkona kuului linnunlaulua ja sulava lumi soitteli pisaroitaan vetenä. Tammikuu ei kuitenkaan ole kevään aikaa, mutta ehkä nyt helmikuun puolella suunta alkaa muuttua. Ainakin Pekka Pouta lupaili kovasti niin!

.. KOHOKOHTA

Hmm, tammikuun kohokohta on aika vaikea määrittää. Ehkä se oli juuri tuo keväinen päivä!

… ÄRSYTTÄVIN

En sanoisi että Valtteri-lumimyrsky olisi ärsyttävä, mutta siitä seuranneet lumityöt olivat vähintäänkin haastavat. Taloyhtiössämme hoidetaan lumityöt itse ja lumityöthän ovat aivan erinomaista liikuntaa. Viimeksi tänään tein yli tunnin lumitöitä ja ärsyttävintä on ehdottomasti se, kun ei oikein tiedä mihin kaiken tämän lumen työntäisi. Hyvää treeniä kuitenkin ja kovinkaan monia etenkään näin raskaita lumitöitä ei ole tänä talvena tarvinnut tehdä.

… KATSOTUIN

Olen katsonut Disney+:lta Täykkäreitä ja tällä hetkellä onkin menossa viimeinen kausi. Olisi kiva katsoa jotain täysin uuttakin sarjaa, mutta jotenkin tällä hetkellä sellaista ei oikein tunnu löytyvän. Onko kenties sinulla suositella jotain hyvää hömppää katsottavaksi? Tosin tässä samalla googlaillessani huomasin, että A million little thingsistä on ilmestynyt uusi kausi ja Million dollar listingistä on myös uusia jaksoja ?



… LEMPITUOTE

Viime kuussa nautittiin paljon spasta ja itsemme hemmottelusta prinsessan kanssa. Ida Wargin kauneustuotteet ovat meillä päivittäisessä käytössä ja suosittelenkin ehdottomasti näitä. Ida Wargin tuotteita voit tilata mm. *Lykolta!

… LEMPIVAATE

Tammikuussa tein edelleen pelkkiä etätöitä ja kauppakassitilauksen tultua käyttöön kävin entistä vähemmän yhtään missään. Tammikuussa pysyttelin poissa kaupoiltakin melkein 2 viikkoa, joten kaikki ylimääräinen oli kyllä aivan minimissään.

 

… HERKKU

No Arnoldsin donitsit, joita kävimme hakemassa tyttäreni kanssa Sellosta ringettekoulureissulla! Hän halusi ehdottomasti käydä myös perinteisellä smoothiella Jungle Juice Barissa ja siellä tilaammekin aina Pink Pantherit.

… HETKI

Hetki tammikuussa oli ehkä tuo mainitsemani Sellon minireissu tyttäreni kanssa. Oli ihana pyöriä pitkästä aikaa kaksin edes hetki kauppakeskuksessa. Ennen koronaa kävimme aika usein viettämässä aikaa Sellossa, mutta nyt se on ollut jo pidempään tauolla. Teimme tammikuussa myös perinteisin reissun Suutarilan kirppikselle, joka onkin meidän suosikkikirppis täällä Helsingissä.

… OSTOS

Viime kuussa löysimme kirpparilta kauniin uuden maljakon meidän kuivakukille ja näistä tulikin kaunis kokonaisuus meidän olohuoneeseen ✨ Tänä vuonna aion panostaa entistä enemmän tavaroiden hankkimiseen käytettynä jos se vain on mahdollista!

… TOIVE TULEVALLE KUUKAUDELLE

Toivottavasti kevät alkaisi lähestyä ja valtavat lumikasat hieman väistyisivät! On ollut myös ihanaa huomata päivien pidentyneen jo selkeästi ja olen myös erittäin fiiliksissä alkaneista olympialaisista! ? Toivottavasti suomalaiset onnistuvat nappaamaan monta mitalia vielä näistä kisoista ?

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives