TESTISSÄ PRISMA KAAREN PAPA GIOVANNI-PIZZERIA

 Kävimme viime viikonloppuna lauantaina pitkästä aikaa kauppakeskus Kaaressa, jossa kävimme aikaisemmin useammin kun asuimme vielä Pitäjänmäessä. Päädyimme Kaareen pitkälti Prisman vuoksi, sillä mieheni halusi hankkia uuden langattoman hiiren. Hiiri löytyi nopeasti ja päädyimme samalla reissulla myös testaamaan Prisma Kaaren Papa Giovanni-pizzerian. Prisma Kaari on uudistunut jokin aikaa sitten ja Prismaan on avattu uusi ravintolamaailma, josta myös Papa Giovanni löytyy. Papa Giovannissa myydään napolilaistyylistä pizzaa ja pizzat valmistuvat avotuliuunissa.


PRISMA KAAREN PAPA GIOVANNI-PIZZERIA

Papa Giovannin lisäksi ravintolamaailmasta löytyy muitakin ravintoloita, joten jos juuri pizza ei ole mieleesi, voit tilata esimerkiksi siipiä tai tyytyä perinteisemmän kahvilan tarjontaan. Ravintolamaailma on istumatilaltaan melko pieni huomioon ottaen, että tilassa toimii useampi ravintolatiski. Kuitenkin nyt lauantaina klo 16 aikaan ravintolassa oli rauhallista ja saimme valita pöydän useiden vapaiden pöytien joukosta. Ravintoloista voit tilata ruokaa myös luonnollisesti mukaan.

 

Meidän perheen pizzavalinnat olivat aika tavanomaiset meidän perheelle, sillä päädyin itse prosciutto-pizzaan, mieheni otti salame-pizzan ja tyttäremme tilasi perinteisen margheritan. Yleensä napolilaistyylisissä pizzoissa on löysähkö ja hieman paksumpi pohja, mutta yllätyin itse iloisesti että Papa Giovannin pizzojen pohja oli hieman totuttua ohuempi ja näin ollen pohja ei ollut niin lössö. Koska pizzoja paistetaan ihan muutama minuutti 450 asteisessa uunissa, pohja jää usein hieman löysäksi. Lyhyen paistoajan ansiosta täytteet kuitenkin pysyvät raikkaampina.

Neidin kommentit pizzasta ja pizzeriasta olivat seuraavanlaiset: ”haluan mennä sinne uudelleen, oli hyvää”. Tämän kommentin kanssa on kyllä helppoa olla samaa mieltä ?

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives