Kävimme viime kuussa ensimmäistä kertaa vauvan kanssa risteilyllä, sillä halusimme juhlistaa viidettä hääpäiväämme hieman juhlavammin. Paljastettakoon jo heti näin alkuun, että hääpäivän viettäminen vauvan sekä 5-vuotiaan kanssa ei ollut ihan niin helppoa kuitenkaan, vaikka itse matka menikin hyvin. Aikuisten oma aika jäi valitettavasti aika nollaan, mutta se oli kutakuinkin odotettua.
VAUVAN KANSSA RISTEILYLLÄ
Olimme varanneet risteilyn tälläkin kertaa Silja Linelle, jolla risteilemme aina. Mielestäni Silja Line on ainoa vaihtoehto mikäli risteilet lasten kanssa, sillä Siljan laivoilta löytyy ehdottomasti parhaat palvelut lapsiperheille ja lapset otetaan aina hienosti huomioon. Tällä kertaa olimme varanneet Deluxe-hytin meille Commodoren sijaan ja täytyy todeta, että nyt kun olen tottunut risteilemään Commodoressa, risteilemme siellä suosiolla jatkossa. Seuraava risteily on jo suunnitteilla ja olemme lähdössä jälleen isommalla porukalla laivalle. Äitini perheineen sekä kummini ovat lähdössä mukaan ja matkaa olemme suunnitelleet tammikuun tienoille.
Deluxe on hyttiluokkana erinomainen, sillä hytissä on parisänky sekä levitettävä lisävuode yhdelle lapselle. Vauvalle on mahdollista saada matkasänky, jonka mekin olimme tilanneet hyttiimme. Kallu nukkui kuitenkin lopulta vaunukopassaan, sillä sen sai nostettua aivan oman sänkyni viereen ja näin nukuimme kaikki paremmin. Se mikä tällä kertaa tökki Deluxessa, oli muut ihmiset ja meteli. Lasten lempipuuhaa on juosta pitkiä käytäviä edestakaisin ja ei siinä mitään muuten, mutta kun tuo juokseminen jatkui yli puolen yön. Samoin aamukuudelta muut ihmiset eivät tiedosta äänenkäyttöään, kun oman hytin ovet avataan ja aloitetaan kailotus, joka herättää sitten ne onnekkaat, joiden lapset vielä nukkuisivat.
Lähdimme matkaan torstaina ja Helsingistä lähdettäessä laiva olikin mukavan tyhjä. Ensimmäisenä iltana ihmettelimme laivan kauppoja sekä kävimme hyvin poikkeuksellisesti buffetissa syömässä. Tällä kertaa buffet oli valitettavasti pettymys, sillä valikoima oli supistunut kovasti. Pöydistä puuttui kaikki italialaiset leikkeleet, joita ennen on ollut tarjolla sekä myös sushi ja texmex-ruuat olivat poissa. Olen itse yleensä ainoastaan kylmien ruokien ystävä buffetissa, joten sen vuoksi tämä harmitti erityisen paljon.
Ruokailun jälkeen esikoisemme pääsi käymään vielä Harri Hylkeen discossa ja sen jälkeen vetäydyimmekin pitkälti hyttiin, sillä vauvan nukkumaanmenoaika alkoi tulla vastaan.
TUKHOLMA
Aamulla ennen saapumista Tukholmaan ihailimme hyttimme ikkunasta Tukholman kaunista saaristoa ja tuo osuus on ehkä paras osuus koko risteilyllä. Rakastan ihailla ruotsalaisten kauniita villoja laivan ikkunasta ja toivon, että itsellänikin olisi joskus vastaava kesäpaikka. Kuvassa näkyvä Telegrafberget on sellainen paikka, jossa minäkin voisin asua kerrostalossa ihan vain näiden maisemien vuoksi 😍
Deluxe-hyttiluokkaan kuuluu erikoisaamiainen Tavolatassa ja Tavolatan aamiainen onkin ehkä jopa parempi kuin Bon Vivantin aamupala, joka kuuluu ainoastaan Commodore- ja Suite-luokan matkustajille. Aamupalapöydässä oli tarjolla pekonia sekä niitä kaipaamiani italialaisia leikkeleitä. Viimeksi kun olimme huhtikuussa risteilyllä, kutakuinkin kaikki suurimmat herkkuni olivat kiellettyjen asioiden listalla raskauden vuoksi, joten oli ihana päästä nauttimaan nyt aamiaisesta pitkän kaavan mukaan.
Tukholmassa meillä oli suunnitelmana käydä prinsessan toiveesta Lelumaailmassa (World of Toys), joka löytyy Gallerian-ostoskeskuksesta sekä jollain paikallisella oluthuoneella, jossa voisimme maistaa paikallisia pienpanimo-oluita. Olemme yleensä matkanneet suoraan keskustaan metrolla T-Centraleniin, mutta nyt jatkoimme pysäkin pidemmälle ja jäimme pois Gamla Stanissa. Gamla Stanin pienet kadut olivat kauniita, mutta vaunuilla hieman hankalat kulkea, sillä suurin osa oli isoa mukulakivetystä. Onneksi Kalevi on hyväuninen ja selvisi rynkytyksestä heräämättä. Hän itseasiassa nukkui koko maissaoloajan, joten hän ei hirveästi ehtinyt tiedostaa olevansa ulkomailla 🙊
Gamla Stanissa kävimme tutustumassa Barrels-nimiseen panimoravintolaan, josta olisi saanut tutun Salama Brewingin oluita hanasta. Salama on espoolainen pienpanimo, jonka oluet ovat yksiä perheemme suosikkeja. Mieheni ei tällä kertaa kuitenkaan ottanut Salaman olutta, vaan maistoi jotain uutta paikallista.
Gamla Stanista matkamme jatkui ohi kuninkaanlinnan kohti varsinaista keskustaan, jossa suuntasimme ensimmäisenä Lelumaailmaan pienen malttamattoman matkailijan toiveesta. Olin luvannut hankkia lapsille lelut sieltä ja neiti valitsikin itselleen Pokémonin. Kalevi ei osallistunut oman lelunsa valitsemiseen, mutta hänelle ostin ampiaishelistimen, jota hän onkin harjoitellut pitelemään omassa kädessään. Nyt kun kolmen kuukauden rajapyykki häämöttää, hän alkaa pikkuhiljaa löytämään omat kätensä ja ensimmäiset omat leikit realisoitua.
Keskustassa emme käyneetkään sitten oikeastaan muilla kaupoilla, sillä halusimme kierrellä vielä kaupungilla ennen kuin palaisimme takaisin laivaan. Kävimme ostamassa kioskilta hieman ruotsalaisia karkkeja sekä meille tytöille perinteiset lehdet. Ostamme jokaisella reissulla neidin kanssa uudet aikakauslehdet ja neidin valinta oli myöskin lehdestä Pokémon-lehti. Itse valitsin Lantlivin, jossa on aina upean kauniita koteja ja vapaa-ajan asuntoja.
TAKAISIN LAIVALLA
Viihdyimme maissa noin neljän tunnin ajan ja Kalevi tosiaan nukkui koko matkan. Toisena iltana kävimme syömässä Grill Housessa, joka on Silja Symphonyn pihviravintola. Olimme suunnitelleet syövämme menut hieman pidemmän kaavan kautta hääpäivän kunniaksi, mutta vaikka saavuimme ravintolaan juuri nukahtaneen vauvan kanssa, tietysti hän päätti herätä samantien kun pääsimme pöytään. Söimme lopulta pelkät pääruuat ja kilistimme hyvin pikaisesti viiden avioliittovuoden kunniaksi.
Toisena iltana kävimme neidin kanssa Harri Hylkeen bingossa, jossa neiti voittikin ”pääpalkinnon” saatuaan ensimmäisenä bingon heti suoraan kolmella numerolla. Tosin Harri Hylkeen bingossa kaikki osallistujat voittavat, mutta neiti sai ainoana bingon heti.
Laivalla teimme jonkun verran ostoksia ja ostinkin itselleni kauniin Gantin villaisen viitan, jota voin käyttää vilukissana nyt talvella. Neidin ostokset painottuivat vähemmän yllättäen lelu- ja karkkipuolelle. Myös Kalevi sai vauvalelun itselleen muistoksi laivalta.
Toinen yö sujui onneksi hieman hiljaisemmin ja saimme nukuttua hyvät yöunet. Deluxe-hytissä on onneksi jääkaappi, jossa sain säilytettyä avattuja äidinmaidonkorvikkeita. Jääkaappi oli myös yksi syy siihen, miksi valitsimme Deluxen emmekä esimerkiksi muumihyttiä. Kalevi on osittaisimetyksellä ja hän saa osan ruuastaan korvikkeina, sillä epäilen että hänen pitkät unensa ja ei niin tiheät imetysvälit aiheuttavat sen, että oma maitoni ei ihan täysin riitä hänelle. Laivalla meillä oli mukana tuttipulloja, Tuutia sekä tiskiainetta, jolla saimme pullorallin toimimaan helposti ja vaivattomasti. Mukanamme oli myös pakasterasia, jossa pystyimme pitämään vesihaudetta, jolla saimme maidon lämpimäksi hytissä. Jos siis risteilet korvikevauvan kanssa, suosittelen näitä niksejä 😍
Kaikenkaikkiaan vauvan kanssa risteily onnistui siinä missä muutenkin, mutta tietysti nukkumisajat aikaisin illalla rajoittivat menoa. Vaikka vauva nukkuu hyvin vaunuissa, halusin silti että hän nukkuu normaalit yöunet oman hytin rauhassa. Tulipahan itse myös otettua iisisti 💕